Nykyaika
Hautuumaa
Ylläolevista linkeistä pääsee katsomaan valokuvia, jotka on otettu Osmo Siparin 1990-luvulla laatimasta läp´käytävän seinällä olevasta kartasta. Valitettavasti kuvat ovat hieman epäselvät
Vapaa järjestötoiminta
HÖYRYLAIVA ARIADNEN KARILLEAJO JOULUPÄIVÄNÄ 1944
Tuomo Silenti
Moskovan välirauhansopimuksen mukaan vuonna 1944 Suomi joutui suorittamaan Neuvostoliitolle raskaat sotakorvaukset. Suurvallaksi kohonneelle itänaapurille oli toimitettava kuuden vuoden aikana tavaraa 300 miljoonan Yhdysvaltain kultadollarin edestä. Sodan köyhdyttämälle Suomelle urakka tuntui kohtuuttomalta. Jo ennen kuin varsinainen sotakorvaustuotanto oli saatu käynnistymään, neuvostoliittolaiset vaativat suomalaisia luovuttamaan 104 parasta laivaa. Ne käsittivät rahtilaivoja, matkustajalaivoja, säiliöaluksia, erisuuruisia hinaajia, muutaman jäänmurtajan ja teräsproomun. Sotakorvausaluksiin kuului myös Itämerellä liikennöinyt Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön (SHO) kaunis matkustajahöyrylaiva Ariadne, joka sitten luovutusmatkallaan Leningradiin ajoi karille 25.12.1944 Haminan itäpuolella Enskerin matalikolla. Koska alus vaurioitui pahoin eikä sitä pystytty ennen seuraavaa kevättä irrottamaan karilta ja saamaan luovutuskuntoon, tilalle annettiin SHO:n matkustajalaiva Aallotar.
Ariadne, jota kutsuttiin Itämeren helmeksi, oli rakennettu vuonna 1914 Göteborgissa Lindholmenin telakalla. Se oli aikansa suurin ja ylellisin suomalainen matkustajahöyrylaiva. Aluksen pituus oli 83.2, leveys 13.3 ja syvyys 5.8 metriä. ja se pystyi kuljettamaan kansimatkustajat mukaan lukien 300 matkustajaa. Laivan höyrykoneet kehittivät 14 solmun nopeuden ja se liikennöi ennen toista maailmansotaa etupäässä linjoilla Helsinki-Stettin, Turku-Tukholma, Helsinki-Kööpenhamina-Hull ja Helsinki-Tallinna-Stettin sekä pidennettynä ja korjattuna toisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1947 linjalla Helsinki-Kööpenhamina.
Talvisodan ajan Ariadne vietti turvassa Tukholmassa, mutta jatkosodan kahden ensimmäisen vuoden ajan se oli vuokrattuna saksalaisten aseveljien käyttöön. Laiva kuljetti saksalaisia haavoittuneita sotilaita ja lomalaisia Turusta Danzigiin. Tuolloin laivalla oli saksalainen päällystö ja kansimiehistö, mutta suomalainen konemiehistö. Aluksen perään ja molemmille komentosillan siiville oli asennettu Bofors-ilmatorjuntatykit. Syksyllä 1943 Ariadne kuljetti suomalaislapsia Vaasasta Ruotsin Holmsundiin ja seuraavana syksynä, jolloin sota saksalaisia vastaan oli alkanut, Ariadne palveli taas sairaalalaivana kuljettaen suomalaisia haavoittuneita Oulusta Vaasaan ja jäi sitten riisuttuna Vaskiluodon satamaan.
Joulukuussa 1944 Ariadne joutui Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan (SOTEVA) sotakorvauslistalle ja siirtyi Vaskiluodosta Helsinkiin. Venäläiset kiirehtivät aluksen luovuttamista ja vaativat laivaa saapumaan Leningradiin vielä ennen jäiden tuloa. Niinpä Ariadne suuntasi keulansa kohti Nevan kaupunkia joulupäivän aamuna 25.12.1944 klo 10.10, kun ensin laivan laitteistot oli tarkistettu ja alukseen oli lastattu sotakorvaustavarana 400 tonnia paperirullia. Sodan muistoina laivan savupiippua ja kylkiä koristivat vielä sairaalalaiva-ajoilta suuret punaiset ristit.
Ariadnen päällikkönä toimi kokenut, monivuotinen merikapteeni Harry Rönngrén ja laivan miehistö koostui 32 suomalaisesta merimiehestä. Lisäksi alukseen nousi venäläinen kapteenin arvoinen laivastoupseeri ja joukko venäläistä alipäällystöä sekä miehistöä, joiden tehtävänä oli vain tähystää miinoja. Matka tapahtui kirkkaassa auringonpaisteessa luotsin ohjauksella siten, että Kuiva Hevosen loisto ohitettiin klo 11.07 ja Porvoon edustan Gråskär klo 11.35. Pellingissä oli luotsinvaihto klo 13.40 ja Loviisan edustalla Boistössä klo 14.40. Tuolloin Ariadnen komentosillalle nousi loviisalainen luotsi Viktor Edvard Forsell, jolle kapteeni Rönngrén oli huomauttanut, että reitti tästä eteenpäin oli hänelle täysin tuntematon ja ettei hän koskaan aikaisemmin ollut liikennöinyt täällä. Mainitusta syystä johtuen päätettiin, että pimeän tullessa ankkuroidutaan ja jatketaan matkaa seuraavana aamuna. Luotsi neuvoi ankkuripaikaksi jonkin Kuorsalon vieressä sijaitsevan satamapaikan.
Pyhtään Kaunissaaren loisto ohitettiin klo 15.30 ja kun Kirkonmaan eteläpuolella sijainnut Vahakarin loisto sivuutettiin, laiva ohjattiin kohti Velperkarin valkoista sektoria. Hetkeä tämän jälkeen luotsi muutti kurssia paapuurin puoleen ohittaakseen Velperkarin loiston styyrpuurin puolelta. Matkaa jatkettiin selän yli Vahakarin valkoinen sektori peränpuolella. Muutama minuutti tämän jälkeen annettiin käsky laskea höyryä, koska ankkuroituminen tulisi tapahtumaan 20 minuutin päästä. Mutta koska Velperkarin loisto näytti epätavallisen kauan vihreää, kapteeni Rönngren kiinnitti luotsin huomion tähän ja huolimatta siitä, että hän jo hieman aikaisemmin oli mennyt vähän yli styyrpuurin, kehotti luotsia heti ottamaan enemmän styyrpuuriin. Koska kapteeni Rönngren huomasi, että luotsi vaikutti tässä epävarmalta, hän antoi heti käskyn alentaa koneet puolelle teholle. Hetkeä tämän jälkeen, noin klo 16.45 laiva iskeytyi karille jääden siihen kiinni. Samanaikaisesti joulupäivän ilta hämärtyi, mutta kirkas kuutamo valaisi maisemaa siten, että kaikki saaret sekä luodot näkyivät selvinä ja kirkkaina. Onnettomuushetkellä kapteeni Rönngren, ensimmäinen perämies Johan Dyhr ja luotsi Forsell olivat komentosillalla. Ruorissa oli puolimatruusi Venho Mauri Soinio. Konehuoneessa olivat vahdissa toinen konemestari Artur Arvid Berg ja kolmas konemestari Leo Johannes Elonen.
Välittömästi tämän jälkeen todettiin laivan saaneen vuodon ja alusta piti nopeasti alkaa keventää, joten kansilastina olleet 173 rullaa sanomalehtipaperia heitettiin yli laidan. Tarkoituksena oli saada laiva karilta omin voimin. Pohjaventtiili ja kiertovesipumppu olivat kuitenkin vaurioituneet. Kotka-radiolle annettiin hätäkutsu ja pyydettiin pelastusalusta apuun. Pelastushinaaja Salvator pelastusyhtiö Neptunista saapui klo 21.45 ja sukellustyöt alkoivat heti. Isoja vaurioita havaittiin erityisesti paapuurin puolella, jonka johdosta kapteeni antoi uuden hätäkutsun ja pyysi lisää pelastusaluksia.
Aluksen sijaintia matalikolla tutkittiin ja pelastusalus Salvatorin lisäksi apuun olivat saapuneet pelastusalukset Protector ja Assistans. Alkaneiden voimakkaiden myrskyjen johdosta laiva puristui yhä lujemmin kareihin kiinni. Alus oli täynnä vettä vesilinjaan asti ja koko lasti oli veden vaurioittama. Tammikuun 18. päivänä 1945 annetun raportin mukaan aluksen pelastustöitä johti Assistansin päällikkö kapteeni Lambert ja käytössä oli 5 sukeltajaa. Alukselle oli asennettu höyrykattila, jonka avulla voitiin käyttää vinttureita ja nostaa lastia 50 tonnia. Jääolosuhteiden vuoksi alusta ei voitu paikata, vaan oli odotettava seuraavaan kevääseen. Niinpä miehistö lähetettiin pois paitsi 2. perämies Hugo Andersson, joka huolehti aluksen vartioinnista. Perämies sijoitettiin asumaan Kuorsaloon Lauri Arvilommin taloon, mistä hän hiihti jäiden tultua viikoittain laivalle.
Ariadne karilla
Norstianranta, johon Ariadne hinattiin toukokuun puolivälissä. Rantakivikon takana kalliossa näkyy rautapollari, johon Ariadnen peräköysi oli kiinnitetty.
Keväällä toukokuun puolivälissä alkoi Ariadnen paikkaaminen. Kotkan Liittoutuneiden valvontakomission valvonta-alueella oltiin kiinnostuneita aluksen korjaustoimenpiteistä päivittäin. Sieltä tiedusteltiin vilkkaasti töiden etenemistä. Alus pellitettiin ja saatiin irti karilta, mutta ilmeisesti se vuoti vielä sen verran, ettei hinaaminen Helsinkiin asti tullut heti kysymykseen. Sen vuoksi Ariadne hinattiin Kuorsaloon Norstianrantaan useiden päivien ajaksi. Laivuri Jalmari Lommin rantakallioon hakattiin halkaisijaltaan 50 mm rautapultti, johon aluksen perä kiinnitettiin. Rautapollari on rantakalliossa vieläkin muistona laivan vierailusta.
Tuohon aikaan Kuorsalo oli vielä vireä saarikylä. Asukkaita oli toista sataa ja saarella toimivat kauppa ja kansakoulu sekä luotsiasema. Norstianrannan asukkaat Valborg ja Jalmari Lommi olivat ihmeissään, kun heidän rantaansa oli aikaisin aamulla ilmestynyt vieras miesryhmä, joka porasi sileään sammalettomaan nuotanvetokallioon suurta reikää. Kun sitten Ariadnen miehet olivat selittäneet, että höyrylaiva siirretään kohta Norstianrantaan ja että pultti asennetaan laivan perän kiinnittämistä varten, Lommit rauhoittuivat. Muuan porareista oli vielä sanonut, että tulette aina kiittämään meitä tästä pultista, siitä tulee olemaan teille paljon hyötyä. Laiva synnytti Kuorsalossa suurta huomiota ja erityisesti saaren pikkupojat kipusivat alukseen juoksentelemaan ja tutkimaan sisätiloja. Laivan entinen hohto oli kuitenkin kadonnut, sillä maattuaan talven karilla alus haisi pahalle ja oli sisältä mudassa.
Kun paikkauksen viimeistelytyöt oli saatu tehdyiksi Kuorsalossa, Ariadne hinattiin vähin äänin Helsinkiin Hietalahden telakalle, jonne se saapui 13.6.1945. Siellä laiva pantiin keskeltä poikki ja pidennettiin 6 metrillä, jonka jälkeen se palasi Itämeren liikenteeseen vuonna 1948 kapteeni Ossi Hjeltin komennossa.
Heti haaksirikon jälkeen syntyi huhuja, että laiva olisi ajettu tahallaan karille, ettei sitä olisi tarvinnut luovuttaa Neuvostoliittoon. Puhuttiin kapteenin isänmaallisuudesta. Mutta meriselityksestä ei ainakaan käy ilmi mitään tahallisuuteen viittaavaa, vaan kyseessä oli selvä navigointivirhe. Velperkarin jälkeen väylä tekee melko jyrkän mutkan koilliseen kohti Kuorsaloa ja tässä tapauksessa luotsi oli lähtenyt kääntämään alusta liian aikaisin paapuuriin ja ajanut siten suoraan Enskerin matalikolle kohtalokkain seurauksin. Kapteeni Rönngrenin mukaan karilleajo johtui luotsi Viktor Forsellin taitamattomuudesta tulkita Vahakarin ja Velperkarin loistojen sektoriominaisuuksia ja täten kapteeni ilmoitti vapauttavansa itsensä, miehistön sekä varustamon vastuusta mainittuun haveriin. Karilleajon johdosta luotsi Viktor Forsell pidätettiin neljän kuukauden ajaksi virastaan syynä varomattomuus virantoimituksessa. Tämän jälkeen hän toimi edelleen luotsin virassa Loviisan luotsiasemalla, kunnes hukkui joulukuussa vuonna 1947.