KUORSALON KAUPPALIIKKEET
Tuomo Silenti
Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa siirryttiin vuonna 1879 yleiseen elinkeinovapauteen. Uuden elinkeinoasetuksen mukaan lupaa uuden kauppaliikkeen perustamiseen maaseudulla ei enää tarvinnut hakea, mutta kihlakunnan kruununvoudille piti kuitenkin tehdä ilmoitus elinkeinonharjoittamisesta. Vielä kymmenen vuotta aikaisemmin kaupan perustamista aikovan henkilön oli henkilökohtaisesti ilmoittauduttava kuvernöörin luona. Tulevalta yrittäjältä vaadittiin todistus, ei pelkästään maineesta, vaan myös kirjoitus- ja laskutaidosta sekä kyvystä pitää kauppakirjanpitoa. Ennen kuin kuvernööri päätti luvan myöntämisestä, asianomaisen kunnallishallituksen piti antaa hakijasta vielä lausunto. Liberalistisen lainsäädännön myötä lupabyrokratia helpottui ja maakaupat alkoivat lisääntyä Suomessa. Kauppapuoteja, jotka tuohon aikaan olivat lähinnä sekatavarakauppoja, alkoi ilmaantua pitäjien syrjäkyliinkin kuten Kuorsaloon.
Joel Römpötin rakennuttama asuinrakennus Norstianrannassa. Oikealla häämöttää tavaramakasiini.
Joel Römpötin kauppa
Joel Römpötti perusti todennäköisesti Kuorsalon ensimmäinen kaupan vuonna 1890. Koivistolta lähtöisin oleva kauppalaivuri oli suorittanut Polyteknillisessä opistossa ”julkisen höyrylaivanpäällikön tutkinnon” kiitettävin arvosanoin ja vuoden 1889 alusta hänet nimitettiin Kuorsalon luotsiaseman luotsivanhimmaksi. Römpötti muutti samana vuonna Kuorsaloon ostettuaan sitä ennen Norstianrannasta asumattoman maa-alueen, Furivikin. Tänne, varsinaisen kylän ulkopuolelle, Joel Römpötti rakennutti neljällä tulipesällä varustetun komean päärakennuksen (nyk. Bernerin talo), saunan, hevostallin, tavaramakasiinin ja kivisen kellarin. Koska kauppaliikettä harjoitettiin saaressa ja lähes kaikki myytävät tuotteet jouduttiin rahtaamaan vesitse, tarvittiin rantaan iso ja vankka arkkulaituri. Sellainen myös rakennettiin ja kun höyrylaivaliikenne alkoi Kotkan ja Viipurin välillä, matkustajalaivat poikkesivat säännöllisesti tälle kaitein varustetulle leveälle laivasillalle.
Römpötin kaupan tavaravalikoima
Joel Römpötin kauppa ei sanomalehdissä esiintyneiden ilmoitusten mukaan ollut tuotevalikoimaltaan erityisemmin erikoistunut, vaan edusti tyypillisesti sekatavarakauppaa, josta näytti saatavan lähes mitä vain. Kauppaliike myi mm. seuraavia tuotteita: ”erinomaisen maukasta siirappia, kotimaisia ruisjauhoja, vehnäjauhoja, ryyniä, suoloja, mustaa ja valkeaa nahkaa, lapikasnahkaa, verkkorihmoja, villoja ja villalankaa, saippuaa ja saippua-sootaa, kalkkia, kahvikuppia, pilkkumia, teekannuja, pöytäveitsijä ja kahvelia, rihvelitauluja ja rihveliä, kyntteliä ja kynttelijalkoja, petrolia, lamppuja ja lampunlasia, öljykannuja, puunauloja, pieksunnauhoja, omakutoisia pohjakankaisia lattiamattoja varsin hienotekoisia, herätyskelloja, willoja, korkkikaarnaa, Viron pellavan siemeniä, Räävelin ruisjauhoja, Puolan palasokeria, Venäjän lehtitupakkaa ja maaliöljyä, Tampereen puuvillalankoja ja kankaita, Turun saippuaa, Haminan pohjajuhtia, Virolahden hansikoita ja omaa pyytöä hailisilakkaa, tervanuoraa, nyöriä, sinkki- ja lyijyvalkeaa, maalia, kelta- ja punamultaa, tärpäntiiniä, tervaa ja asfalttilakkaa, kahvia ja teetä, ym., ym.” Todettakoon vielä, että suola oli varastoitu rantaan rakennettuun hirsiaittaan, joka myöhemmin myytiin Paraisten Kalkki Oy:n työntekijöiden kesänviettopaikan saunaksi Vähän-Harvajan niemelle. Tämä kaikkien muistama rantakalliolla sijainnut punainen saunarakennus paloi sittemmin vuonna 2006. Erikoistuiko Joel Römpötti jossain vaiheessa pelkästään suolakauppaan, ei ole tiedossa. Mutta jotenkin siihen viittaisi se, että Römpötin myydessä vuonna 1896 hyvin kilpapurjehduksissa menestynyttä jahtiaan Perhosta, hän mainitsi laivan kantavan 100 ”tynnöriä” suoloja.
Römpötti jättää Kuorsalon
Näyttää siltä, että Joel Römpötin kauppa Kuorsalossa toimi vain runsaat puoli vuosikymmentä, sillä jo vuonna 1897 Römpötti siirtyi s/s Savottaren kapteeniksi Saimaan matkustajahöyrylaiva liikenteeseen. Vuotta myöhemmin hän haki Haminan satamamestarin virkaa, mutta paikkaan valittiin kuorsalolainen merikapteeni s/s höyrykuunari Salaman entinen kippari Aron Sipari Hietapajasta. Jo kevättalvella 1897 Römpötti ilmoitti Kotkan Sanomissa, että hänen Kuorsalon kiinteistönsä on myynnissä. Se ei kuitenkaan heti mennyt kaupaksi, kunnes vuonna 1903 haminalainen Yhdyspankin johtaja Walter Sundqvist osti sen kesähuvilakseen. Samoihin aikoihin Römpötti osti talon Haminasta ja muutti sinne kirjoille. Luotsivanhimman virasta hän ilmeisesti erosi vuoden 1897 lopulla. Näin Römpötin taru Kuorsalossa päättyi, mutta jälkipolvet muistavat hänet ennakkoluulottomana uranuurtajana kaupan alalla ja henkilönä, joka tammikuussa 1891 kutsui Norstianrannan kotiinsa Kuorsalon, Tammion, Pyötsaaren ja Mäntlahden kyläläisiä miehissä keskustelemaan siitä, millä keinolla saataisiin alueelle kansakoulu.
Aleksanteri Mäkelän kauppa
Aleksanteri Jeremiaanpoika Mäkelä perusti Kuorsaloon maakaupan 20.3.1900. Ajankohta oli mitä sopivin yritystoiminnan aloittamiselle, sillä Joel Römpötti oli vastikään lopettanut kaupan ylläpidon eikä saaressa ollut muutakaan kauppaliikettä. Toisaalta poliittista elämää ja ilmapiiriä Suomessa synkisti kenraalikuvernööri Bobrikoffin käynnistämä sortokausi, mutta se ei kuitenkaan varsinaisesti vaikuttanut kauppaan ja talouteen. Aleksanteri Mäkelän kauppa sijaitsi Itäpuolella Mäkelänniemellä (= nyk. kenraalin talo), hyvällä paikalla, melko lähellä kylän keskustaa. Aleksanterin isoisä oli Virolahdelta Kuorsaloon muuttanut Juho Matinpoika Kouki, joka oli ruvennut käyttämään nimeä Mäkelä. Hän avioitui vuonna 1837 Kristiina Juhontytär Korjuslommin kanssa ja näin Mäkelät liittyvät Kuorsalon vanhoihin perussukuihin. Vuonna 1862 syntynyt laivuri ja kauppias Aleksanteri Mäkelä omisti useita osuuksia purje- ja höyrylaivoista ja hänen veljensä merikapteeni Anton Mäkelä oli paikkakunnan tunnetuimpia kauppalaivureita. Aikakauden paikallisissa sanomalehdissä maakauppias Aleksanteri Mäkelä ilmoitti kauppaliikkeestään saatavan mm. Black-värnissaa, tervaa, maaliöljyä ja korkkikaarnaa ym. kohtuuhintaan.
Aleksanteri Mäkelän kauppa toimi tässä rakennuksessa vv. 1900 – 1917.
Mäkelän kauppa kuulu hyvästä palvelustaan
Aleksanteri Mäkelä uskoi vahvasti aikakauden osuustoiminnallisista virtauksista piittaamatta yksityisyrittäjyyteen, sillä lähes samoihin aikoihin, kun hän mainosti kauppansa tuotteita paikallislehdissä, valtaosa kuorsalolaisia kokoontui koululle perustamaan saareen osuuskauppaa, kuten myöhempänä kerrotaan. Perimätiedon mukaan Mäkelän kaupan palvelua pidettiin erinomaisena. Kuuluisuutta ja mainetta lisäsi epäilemättä se, että kaupanhoitajan poikkeuksellisen vahva Rudolf-poika kantoi kainaloissaan kaksi 50 kg:n ruissäkkiä Norstianrantaan Jalmari Lommin taloon, johon oli matkaa kivikkoista metsäpolkua pitkin n. 1000 metriä. Suorituksen arvoa lisäsi vielä se, että Rudolfin leikki-ikäinen pikkuveli Mauno istui samanaikaisesti isonveljen hartioilla ja joskus kolmaskin säkki oli sälytettynä ”Ruuton” niskan päälle!
Aleksanteri Mäkelä lopettaa kaupanpidon
Kuorsalolaisten innostus osuuskauppa-aatteeseen, joka johti osuuskaupan perustamiseen Kuorsaloon, vei kuitenkin edellytykset kannattavalta yksityiskaupan ylläpidolta. Katsoivatko kuorsalolaiset mahdollisesti karsaasti hyvin menestyvää, rikkaana pidettyä maakauppiasta, vai olivatko saarelaiset aidosti osuuskauppa-aatteen lumoamia, ei ole tiedossa. Joka tapauksessa 25.7.1917 Aleksanteri Mäkelän kauppaliike lopetti toimintansa, neljä kuukautta ennen Suomen julistautumista itsenäiseksi valtioksi, ja kauppias muutti muutaman vuoden päästä Haminaan.
Kuorsaloon ja Tammioon suunnitellaan osuuskauppaa
Osuuskappaliike innostutti ajan ilmiöitä valppaasti seuranneet Tammion ja Kuorsalon asukkaat. Tammion kansakoululla pidettiin 19.1.1908 osuuskaupan valmisteleva kokous, johon osallistui 90 % saaren isännistä. Puheenjohtajana toimi laivuri A. Kouki ja kirjurina opettaja Honkavaara. Pitkien keskustelujen jälkeen tammiolaiset päättivät yhtyä kuorsalolaisten kanssa yhdeksi osuuskunnaksi siten, että Kuorsaloon perustetaan pääliike ja Tammioon haaraosasto. Tammiolaiset valitsivat kauppa-asiaa edelleen kehittämään 5-miehisen toimikunnan, jonka jäseniksi tulivat kalastajat M. Harju, A. Pitkänen, A Kouki ja J.W. Suomalainen. Jo viikon päästä Tammion kokouksesta oli tarkoitus tavata kuorsalolaiset ja päättää yhteisen osuuskaupan perustamisesta. Kokous kuitenkin lykkääntyi saaristossa riehuneen kurkkumätä epidemian (difteritis) vuoksi, jonka johdosta mm. Tammion kansakoulu jouduttiin pitämään suljettuna kaksi viikkoa!
Kuorsalon koululla vuonna 1908 päätettiin perustaa Kuorsaloon ja Tammioon osuuskaupat.
Osuuskaupan perustava kokous Kuorsalon koululla
Maaliskuun 1. päivänä 1908 päästiin sitten Kuorsalon kansakoululla pitämään osuuskaupan perustava kokous. Läsnä olivat miltei kaikki kuorsalolaiset ja Tammiota edustivat Aleksanteri A. Pitkänen, Eetu Suomalainen, Reino Suomalainen, Anton Kala, Anton Kouki, M.T. Pitkänen ja J.W. Suomalainen. Kokouksen avasi Aleksanteri Arvilommi, joka valittiin puheenjohtajaksi ja kirjuriksi Topi Sipari. Kokouksen merkittävimpänä asiana käsiteltiin kysymystä, voidaanko saada tarpeeksi rahaa kokoon kaupan perustamista ja käyttämistä varten. Pitkällisen keskustelun jälkeen päädyttiin näkemykseen, että pääomaa tullaan saamaan tyydyttävästi toiminnan aloittamista varten. Kun talouspuoli oli täten varmistettu, päätettiin perustaa Osuuskauppa Kuorsaloon ja sen haaraosasto Tammioon. Kauppaliikkeen nimeksi hyväksyttiin Kuorsalon osuuskauppa. Sen jälkeen käytiin läpi säännöt pienin korjauksin ja suoritettiin kaupan hallinnon vaali. Kuorsalosta tulivat valituiksi Taavi Sipari, Topi Mäkelä, Topi Sipari, Evert Sipari ja Aleksanteri Korjus sekä Tammiosta Aleksanteri A. Pitkänen, L. Tammelin, ja A. Kouki.
Kaupan perustamisesta tehtiin sopimuskirja ja sen alle kirjoittivat läsnä olleet jäsenet nimensä. Osanottajat toivoivat, että hallinto ryhtyisi ”uutterasti” toimiin, jotta kaupat pääsisivät jo veden auetessa alkamaan. Hallinto järjestäytyikin vitkastelematta ja valitsi puheenjohtajaksi Taavi Siparin, varapuheenjohtajaksi Topi Mäkelän ja kirjuriksi Topi Siparin. Hallinnon tärkeimpänä tehtävän oli hankkia osuuskaupan säännöille Suomen senaatin vahvistus. Se saatiin melko pian, sillä jo heinäkuussa 1908 Haminan Sanomissa oli ilmoitus, jossa haettiin Kuorsalon ja Tammion osuuskaupan liikkeisiin hoitajia palkkavaatimuksineen. Kuorsalon pääkaupan hoitajan tointa hakevalta vaadittiin lisäksi 2000 markan takaus. Hakuaika ilmoitettiin päättyväksi 15.8.1908. Asiakirjojen puuttumisen vuoksi ei ole tiedossa ketkä valittiin myymälänhoitajiksi ja kuinka pitkään ko. osuuskauppa toimi. Perimätiedon mukaan kauppaliike sijoitettiin Moosenmäelle vuokralle Kalle-Topin taloon, missä sittemmin myös Kuorsalon viimeinen myymälä toimi.
Osakeyhtiö Toimi / Klamilan osuusliike
Samana vuonna, jolloin Joel Römpötti oli aloittanut kaupanpidon Kuorsalossa, Klamilan kyläläiset perustivat Osakeyhtiö Toimin, joka käynnisti liiketoimintansa Ronkulinmäen kupeessa sijainneessa ”kauppakartanossa”. Todettakoon, että lähes samalla paikalla toimii nykyisin Salen myymälä. Mutta koska Suomessa osuustoimintalaki astui voimaan vasta 1901, ensimmäiset osuuskaupat olivat aluksi joko osakeyhtiöitä tai yhdistyksiä. Osakeyhtiöpohjasta huolimatta Toimen säännöt oli rakennettu osuustoimintaliikkeen periaatteiden pohjalle.
Klamilan Osuusliikkeen Kuorsalon sivumyymälä
Klamilan kauppaliike alkoi pikku hiljaa laajentaa toimintaansa ja vuonna 1919 avattiin Kuorsalossa saarelaisten pyynnöstä uusi sivuliike. Vaikuttaa siltä, että kuorsalolaisten vuonna 1908 perustama osuuskauppa ei enää olisi ollut toiminnassa tai että sen toiminta olisi ollut hiipumassa ja apua pyydettiin Klamilasta. Kuorsalon myymälän tilit osoittivat velkakaupan johdosta kuitenkin useana vuotena suoranaista vajausta, jopa 20.000 mk, joten kaupan lopettaminen oli lähellä. Vuonna 1924 Oy Toimi muutettiin osuuskaupaksi, joka merkittiin kaupparekisteriin nimellä Klamilan Osuusliike.
Tämä talo rakennettiin alun perin kaupaksi. Toisen maailmansodan jälkeen siitä tuli kokonaan myymälänhoitajan asunto. Oikealla alhaalla näkyy bensiini-, petroli- ja tervavarasto.
Kuorsalon sivumyymälän uusi kaupparakennus
Kuorsalon sivumyymälälle rakennettiin vuonna 1928 uusi kaupparakennus (nyk. Saarniahon talo), Jeremias Lommin kuolinpesän omistamalle pienelle venevalkamatontille Moosenmäelle. Virolahden Länsikylästä ostettiin vanha asuinrakennus, jonka lähipaikkakuntien 40 hevosmiestä siirsi talkoilla saareen. Jo syyskuun alussa 1928 kaupparakennus oli saatu pystytetyksi ja päästiin oman katon alta palvelemaan Kuorsalon asukkaita. Uuden taloudellisen nousukauden alkaessa Suomessa vuonna 1936 myymälälle rakennettiin kellari ja itse myymälärakennustakin laajennettiin käsittämään toinen kamari myymälänhoitajan asunnoksi.
Kuorsalon sivumyymälän henkilökuntaa
Liikkeen ensimmäisenä myymälänhoitajana toimi klamilalainen Topi Jaakkola. Ennen toista maailmansotaa kauppaa hoitivat ainakin kuorsalolaiset Helvi Sipari ja Sirkku Korjus (myöh. Ilveskoski) sekä sydänkyläläiset Lempi Tahko, Arvi ja Rauha Jouhikainen. Vuonna 1940 myymälänhoitajaksi valittiin Siviä Salo, joka hoiti ansiokkaasti Kuorsalon liikettä aina sen lopettamiseen saakka. Lisäksi kauppaliikkeessä työskenteli monia kesäapulaisia ja myymälänhoitajan kesälomasijaisia, jotka yleensä olivat Sydänkylästä, Klamilasta tai Kuorsalosta.
Klamilan Osuusliikkeen henkilökuntaa vuonna 1940. Sirkku Korjus eturivissä toinen vasemmalta.
Topias Siparin talo saneerataan moderniksi myymäläksi
Vuonna 1946 Kuorsalon sivumyymälä muutettiin kaksi huonetta käsittäväksi kaupanhoitajan asunnoksi. Lisätila oli varmasti tervetullutta, sillä Siviä Salolla oli kolme lasta. Ikivanha Topias Siparin (= Kalle-Topi) asuinrakennus, joka siis jo yhdessä vaiheessa oli saanut toimia kauppana, saneerattiin moderniksi myymäläksi näyteikkunoineen. Kaupan eteiseen oli asetettu näytteille joitakin rautakaupan tuotteita kuten Purmo-kaarisahoja, Billnäsin kirveitä, sahanteriä, talikoita, ojalapioita, heinähankoja, viikatteen teriä, jokunen tahko, rautalankakieppejä ja navetassa käytettyjä kettinkejä, joilla lehmät kytkettiin pilttuihin. Myymälähuoneessa oli korkea pönttöuuni ja L-kirjaimen muotoinen pitkä tiski, jonka takana olevat seinähyllyt olivat täynnä jauho- sokeri-, tee- ja kahvipaketteja sekä muita tuotteita. Myymälän toisesta ikkunasta oli suora näkyvyys Vekanlahdelle, josta pystyi tarkkailemaan, koska postimoottori matkustajineen saapui kaupanlaituriin. Myymälähuoneen vieressä oli toinen ns. varastohuone, jossa säilytettiin suurempia määriä sokeria, jauhoja ja muuta kuivamuonaa sekä mm. rautanauloja. Talon kivijalassa, mihin johti jyrkät portaat oli kaupan kellari. Siellä säilytettiin mm. limonadi- ja pilsnerikorit, Atlanta-kahvikerma, perunat ja muut viileyttä kaipaavat tuotteet. Keskiolut tuli tuotevalikoimaan vasta vuonna 1969. Kun Kuorsaloon vedettiin vuonna 1951 sähköt, myymälään hankittiin melko pian seinään kiinnitetty jääkaappi, jossa voit, juustot, makkarat ja vähäiset lihatuotteet säilytettiin. Rannassa korkeiden kivipilareiden päällä, lähes vesirajassa, sijaitsi kaupan makasiini, jossa säilytettiin bensiiniä, valopetrolia, tervaa ja muita palavia nesteitä.
Vaikka Kuorsalon kauppa toimi saarella, sen tuotevalikoimaa 1950- ja 1960-luvuilla voi täydellä syyllä pitää suhteellisen monipuolisena. Elintarvikkeiden lisäksi kaupasta löytyi erilaisia maaleja, venelakkoja, paristoja, pesuvateja, saippuaa, pesuaineita, kankaita sekä kahvikuppeja, lautasia, teekannuja, ruokailuvälineitä, kirjoitustarvikkeita, jokunen Urho Karhumäen kirjoittama kirja, lasten leikkipalikoita, ompelutarvikkeita ym., ym. Maitoa ei kaupasta saanut, kunnes vasta 1960-luvun puolivälissä, jolloin saaressa ei enää ollut kuin muutama lehmä. Maitoa sai tilaamalla ja sitä myytiin ensin ruskeissa yhden litran pulloissa ja sitten epäkäytännöllisissä muovipusseissa.
Kalle-Topin asuinrakennus, jossa toimi Kuorsalon ensimmäinen osuuskauppa vuonna 1908, muutettuna moderniksi myymäläksi.
Tavarankuljetus Kuorsalon sivumyymälään
Suuret tavaraerät, kuten jauhot, suola, sokeri, bensiini, petroli ja terva, tuotiin Kuorsaloon talvella hevosella jään yli Manstuolista. Kyytimiehenä toimi usean vuoden ajan klamilalainen maanviljelijä Toimi Lommi, jonka isä Anton Lommi oli pikkupoikana muuttanut Kuorsalon Norstianrannasta Virolahdelle sisarustensa ja leskeksi jääneen äitinsä kanssa. Kuorsalon kaupan ja myymälänhoitajan asunnon lämmittämiseen tarvittavat polttopuut toimitettiin niin ikään mantereelta talvisin hevosella. Kesäisin tavaraa rahdattiin Kuorsalon kauppaan Klamilan Sahanrannasta mm. Akseli Korpelan isolla moottoriveneellä. Sulan veden aikana tavaraa toimitettiin Kuorsaloon Klamilan päämyymälästä autokuljetuksin Mäntlahden ja myöhemmin Manstuolin kautta, mistä ne siirrettiin moottoriveneellä tai soutaen saareen.
Kauppa sosiaalisena kohtaamispaikkana
Kaupalla oli ostosten suorittamisen lisäksi myös muita funktioita. Erityisesti aikana, jolloin radio oli kuorsalolaisille vielä melko harvinainen ja postikin kulki saareen vain kahdesti viikossa, kauppapuoti muodostui saarelaisten sosiaaliseksi kohtaamispaikaksi. Eräällä tavalla se toimi myös saarelaisten epävirallisena ”näyttämönä”, johon liittyy mm. seuraava kertomus 1930-luvulta. Kauppa oli tupaten täynnä asiakkaita, kun Elkon Emppo (= luotsi Emil Sipari) tuli kauppaan. Silloin Kusti Korjus (= August), joka oli koiranleuka, oli sanonut että ”jusuliuta sanoi Elkon Emppo”, johon Emppo ihmeissään oli sanonut ”no jusuliuta” ja kaupan väki remahti nauramaan. Emppo ei kuulemma koskaan käyttänyt muita kuin mainittua kirosanaa, mutta ilmeisesti ”jusuliuta”-voimasanaa” sitäkin useammin ja se oli jäänyt ihmisten mieliin.
Puusohva – isäntien mielipaikka
1950-luvulla kaupan myymälän perällä oli valkoinen kulunut puusohva, jossa Ellun Artulla, Tommon Eessolla, Hietapajan Eerolla, Arvin Kallella ja Laurilla, Uuno Mikkolalla, Aarno Siparilla sekä monilla muilla kylän miehillä oli tapana istua ja tehdä ostoksia. Isännät juttelivat vilkkaasti keskenään ja muistelivat eläytyneinä vanhoja kalareissuja sekä muita mielenkiintoisia yhdessä koettuja tapahtumia. Samalla he tupakoivat ankarasti ja välillä kuului voimakkaita naurun remahduksia, mutta tarinoinnin ohella he eivät olleet unohtaneet ostoksia. Ne tehtiin tuttavallisesti huutelemalla myymäläsalin läpi Siviä Salolle. Joskus jokin saaren pystykorva oli erehtynyt tulemaan myymälähuoneeseen, mutta sen vierailu jäi lyhyeksi, sillä nopeasti joku isännistä karkeiden kirousten ja potkujen saattelemana ajoi pelästyneen pikinokan vingahdellen ja kynnet rapisten ulos.
Tervehtiminen osa hyvää käytöstä
Aikakauden hyvään käytökseen kuului tervehtiminen kauppaan saavuttaessa. Yleensä ovella sanottiin ”päivää”, ”päivä”, ”päivä päivä” tai sitten vain nyökättiin. Sisääntuloja oli luonnollisesti monenlaisia, jotka eivät sen kummemmin jääneet mieleen, mutta erityisen vaikutuksen teki Aimo Korjuksen tulo kauppaan. Hän saapui jäntevin askelin verryttelypukuun ja kesälippalakkiin pukeutuneena myymälähuoneen kynnykselle, jossa pysähtyi, suoristi ryhtiään sekä erittäin huolellisesti artikuloiden kuuluvalla äänellä paino ensimmäisellä tavulla lausui ”päivää”. Puheensorina taukosi hetkeksi ja asiakkaiden päät kääntyivät vaistomaisesti kaupan ovelle eikä sisääntulo varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Koska sodan päättymisestä ei ollut vielä kulunut kovin pitkää aikaa, Aimo saattoi esiintyä myös Suomen armeijan kesäpuserossa, josta epoletit ja arvomerkit oli ratkottu pois. Myös Hietapajan Eero esiintyi toisinaan vanhassa suojeluskuntapuvussa.
Myymälä Siviä Salon työpaikkana
Yleensä kaikki kuorsalolaiset tunsivat ainakin jotenkin toisensa ja monet lämpimät kohtaamiset tapahtuivat kauppapuodissa. Varsinkin postipäivinä eli tiistaina, torstaina ja lauantaina kaupassa vallitsi melkoinen puheensorina ja vaikka ovi pidettiin kesällä lähes koko ajan auki, huoneessa leijui vahva tupakansavu. Näissä olosuhteissa Siviä Salo teki työtään. Kun myymälänhoitaja pääasiallisesti toimi kaupassa yksin, puoti pidettiin suljettuna ruokatunnin ajan klo 10.30 - 11.30. Kuorsalon myymälässä oli myös ulko-oven vieressä seinäpuhelin, josta veivauksien jälkeen sai huonosti kuuluvan yhteyden Klamilan keskukseen, joka sitten kytki soittajan haluamaansa paikkaan. Ei ollut mitenkään epätavallista, että kaupan ollessa tupaten täynnä väkeä, puhelin pärähti ja Siviä Salo saapui tiskin takaa vastaamaan. Silloin yleensä asiakkaat vaikenivat ja rouva Salo sai rauhassa selvittää asiat, mitkä yleensä koskivat tavaroiden tilausta. Samasta kaupan puhelimesta myös saarelaiset saivat maksua vastaan tilata puheluita, sillä vasta 1960-luvun puolivälin jälkeen puhelimet alkoivat yleistyä Kuorsalossa.
Myymälänhoitajan toimenkuva oli laaja-alainen. Häneltä vaadittiin monipuolista osaamista ja myös fyysistä voimaa. Kun kauppias oli esimerkiksi ensin myynyt asiakkaalle voita, juustoa ja jauhoja, seuraavat ostokset saattoivat käsittää vaikkapa perunoita, bensiiniä ja tervaa. Perunat punnittiin kymmenysvaa’alla kaupan kellarissa, mutta bensiiniä ja tervaa varten oli lähdettävä asiakkaan kanssa rantavajaan. Siellä kauppias pumppasi käsipumpulla bensiinin 200 litran tynnyristä kruunattuun mittakannuun ja vasta sen jälkeen neste kaadettiin asiakkaan mukana tuomaan kanisteriin. Terva valutettiin niin ikään asiakkaan omaan astiaan suuresta puisesta tervatynnyristä. Tällainen ohjelma saattoi toistua monta kertaa päivässä, mutta asiakkaat olivat tottuneet odottamaan vuoroaan.
Kuorsalolaiset Klamilan Osuusliikkeen hallituksessa
Kuorsalolaiset olivat vahvasti edustettuina Klamilan Osuusliikkeen hallituksessa: Taavi Sipari 1919–1924, Aleksanteri Arvilommi 1924–1930, Evald Sipari 1930–1939, Vihtori Sipari 1940–1942, Eero Sipari 1942–1944, Evert Mäkelä 1945–1947, Taavi Lommi 1948–1953 ja Aarno Sipari 1954–1958. Lisäksi kaupan toimintaa ohjasi Kuorsalon myymälätoimikunta, joka koostui vuonna 1959 seuraavista henkilöistä: Onni Arvilommi, Taavi Lommi, Artturi Sipari, Eero Sipari ja opettaja Hilja Tyni.
Merkittävä tapahtuma kaupan toiminnassa oli aina vuoden lopussa suoritettava inventaario, jossa yksityiskohtaisesti luetteloitiin kaikki kaupan tuotteet. Tilaisuudesta selvittiin yleensä päivässä ja siihen osallistui Klamilan osuusliikkeen johtaja, Kuorsalon kaupan myymälänhoitaja, joitakin apulaisia sekä Kuorsalon saaren edustaja. Toisinaan huonon jäätilanteen johdosta saareen pääsy vuoden vaihteessa saattoi muodostua vaikeakasi ja inventaario jouduttiin lykkäämään myöhempään ajankohtaan.
Kuorsalon sivumyymälä lakkautetaan
Suomalaisen yhteiskunnan ”suuri muutto” ja väestöpako näkyivät myös Kuorsalon kylässä. Varsinkin kun Kuorsalon koulu ja luotsiasema olivat lopettaneet toimintansa 1950–1960-lukujen taitteessa, saaren asukasluku alkoi pienentyä entisestään. Asuinsijoilleen jäänyt harvalukuinen väestö muodostui lähinnä iäkkäistä ihmisistä. Kun heistäkin moni muutti mantereelle ja osan maallinen vaellus päättyi, kauppaa ei enää kannattanut yllä pitää ja se muutettiin kesäkaupaksi. Kesällä 1972 kauppa oli viimeistä kertaa avoinna.