Yleisesitykset:

Toim. Harri Nopanen

Esihistoria:

Asutus ja väestö:

Kuorsalon asujaimisto isonvihan jälkeen.

Paikannimistö:

Hautausmaa:

Elinkeinot:

-Kauppamerenkulku.
-Kivenlouhinta.
Metsästys.
-Suksisepät
-Talonpoikaispurjehdus
-Vesiliikenne

Maanomistus:

-Isojako ja ensimmäinen halkominen

Koululaitos:

-Kinkerit ja kiertokoulu

Sota-ajat:

-Iso- ja pikkuviha
-Sisällissota 1918

Vapaa järjestötoiminta:

-Kuorsalo-seura
-Käsityöseura
-Martat
-Metsästysseura
-Naisvoimisteluseura
-Nuorisoseura
-Raittiusseura
-Suojeluskunta- ja Lotta-toiminta
- Woxi-Weikot

Tarinat ja henkilöt:

KUORSALON HISTORIAA LYHYESTI

Marjatta Astrén

Kuorsalo on itäisen Suomenlahden vanhoja saarikyliä. Pääsaaren lisäksi kylään kuuluu kolmisenkymmentä pienempää saarta ja luotoa. Viipurin ristiretken (1293) jälkeen kylä kuului Viipurin linnan alaisuuteen. 1500-luvun lopulla siitä tuli Vehkalahden pitäjän kylä ja nykyisin se on osa Haminan kaupunkia. Ruotsin alamaisuudesta Venäjän alamaisiksi kuorsalolaiset siirtyivät Hattujen sodan jälkeen Turun rauhassa 1743.

VARHAISIMMAT MERKIT ASUTUKSESTA Kuorsalossa liittyvät havaintoihin ohranviljelyn alkamisesta saarella 1200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua, ns. pronssikaudella. Pronssikaudelta ovat peräisin mm. Vähä-Harvajanniemen Kainaloviikin upeat röykkiöhaudat ja laivalatomus.

Lisää esihistoriallisia hautoja löytyy Kuorsalon Pitkänniemen Savilahden rannoilta: myöhäiselle rautakaudelle ajoitettu röykkiö ja samalta ajalta oleva laivalatomus. Myös Pörstingin vanhempi kummeli on tutkimuksissa osoittautunut entiseksi hautaröykkiöksi (kierrätystä!). Varsinainen esihistoriallinen hautasaari (toistaiseksi tutkimatta) on Houtere. Sen sijaan Kuorsalon Raviikista (Gravviik, suom. hautalahti) hautoja ei ole löytynyt, lieneekö syynä alueella harjoitettu kivenlouhinta tai muu kivien keräily. Esimerkiksi Pitkänniemen luotsiaseman aallonmurtajan rakentajat Talvisodan jälkeen käyttivät Vanhankylänlahden salmen rannalla Kunushaminan kalliolla olleen laivalatomuksen kiviä.

Sama paleobotaaninen tutkimus, joka paljasti Kuorsalon varhaisimman tiedetyn asutuksen iän, kertoo myös, että pysyvä viljanviljely saarella alkoi 1200-luvulla jälkeen ajanlaskumme alun, siis jo ennen Viipurin linnan perustamista. On monia perusteltuja syitä olettaa saaren saaneen asukkaansa viimeistään viikinkiajalla.

ENSIMMÄISEN KERRAN KUORSALO ("KORUSALA") MAINITAAN kirjallisissa lähteissä 1387.

Vuoden 1557 kalaveroluettelossa mainitaan ensimmäisen kerran sukunimi Lommi (Lars Lom, suom. kuikka). Kaikki saaren vanhat suvut - nykyiset Lommit, Siparit, Korjukset, Korjuslommit ja Arvilommit ym.) polveutuvat Lommin suvusta.

KUORSALON JA SEN SAARISTON PAIKANNIMISTÖSSÄ on kolme ikäkerrostumaa. Vanhin kerrostuma on suomenkielinen (esim. Launasenniemi launipuikosta). Iältään keskimmäinen ja laajin on ruotsalaisperäinen ja nuorin 1500-luvulla tapahtuneen suomalaistumisen seurauksena suomenkielinen. Suomalaistuminen oli seurausta Ruotsin ja Venäjän välillä käydystä 25-vuotisesta sodasta 1570-95, jolloin sekä Vehkalahti että Virolahti saivat kokea sodan kauhut pahimmillaan. Vehkalahdella venäläiset tappoivat 31 ja veivät vangeiksi 476. Virolahdella surmattujen määrä oli 88 ja vangeiksi joutuneita oli 530. Virolahden kylistä tappiot olivat suurimmat Kallfjärdissä (nyk. Sydänkylä-Klamila): 76 surmattua ja 12 vankia. Kuorsalon vankiluku - 22 - oli suurin kaikista Vehkalahden ja Virolahden kylistä.

KUORSALON VANHAKYLÄ sijaitsi ohikulkijoiden silmiltä suojassa saaren sisämaassa, Vanhankylänlahden rannalla. Sieltä asutus siirtyi 1800-luvun kuluessa saaren ulkorannoille, erityisesti Vekanlahden rannoille ja Leervikkiin. Vanhankylän elävät ihmiset erotti hautuumaan vainajista Iikluuvi.

KUORSALON HAUTUUMAA on yksi Suomen vanhimmista edelleen käytössä olevista hautausmaista. Erikoista on myös se, että sen omistavat Kuorsalon ja sen naapurisaari Tammion vanhat kantasuvut, ei siis kirkko eli tässä tapauksessa Vehkalahden ev.lut. seurakunta. Ei pidä hämmästyä, että saarelaiset yleensä vievät vieraansa oitis hautuumaalle!

KUORSALON HOUKUTTELEVUUS 3300 vuotta sitten perustui saariston tarjoamiin mahdollisuuksiin: hylkeenpyyntiin ja muuhun metsästykseen, kalastukseen ja keräilyyn. Aikojen saatossa elinkeinojen kirjoa rikastuttivat talonpoikaispurjehdus ja 1500-luvulta luotsaus.

PIETARIN SYNTY 1700-luvun alussa merkitsi myös kuorsalolaisille ajan oloon taloudellista hyvinvointia. Pietariin vietiin kiveä, halkoja ja kalaa, ja maksu saatiin rahassa - toisin kuin seprakaupassa, jossa suolakala vaihdettiin rukiiseen ja perunaan.

Aluksi tosin oli toivuttava Hattujen sodan ruotsalaissotilaiden saareen tuomasta "rutosta" (oikeammin kai punataudista), joka talven 1742-43 aikana kaatoi hautaan 22 kuorsalolaista. Muutaman vuosikymmenen kuluttua saari oli taas jaloillaan. NELJÄNTENÄ MARRASKUUTA 1778 kuusi Kuorsalon isäntää osti Summan kartanon omistajalta raatimies Jakob Henrik Bruunilta vanhat saarelaismaat takaisin omille suvuilleen. Suuri merkitys saariston ja rannikon asukkaille oli talonpoikaispurjehduksen vapauttaminen. Vuodesta 1830 saatiin purjehtia kaikkiin Itämeren satamiin ja 1850-luvulla luvan piiriin tulivat myös Pohjanmeren satamat.

HYVINVOINNIN LISÄÄNTYMINEN näkyi väen ja talojen määrän kasvuna.

1900-luvun alussa Kuorsalossa oli 55 taloa ja niissä 200 - 300 asukasta.

Vanhankylän viimeinen asukas ("Lommin mummo") kuoli n. 1910; Leerviikissä oli 7 taloa; Itäpuolella 15; Vekassa 11; Moosenmäellä 7; Tallourissa 11 ja Muusourissa 3 taloa.

1800-luvun aikana ja 1900-luvulla ennen toista maailmansotaa saari eli suuruutensa aikaa sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Positiivisesta kehityksestä kertovat saarelaisten itselleen perustama kansakoulu (1895-1959), monet aktiivisesti toimivat seurakunnalliset ja muut yhdistykset, erityisesti nuorisoseura, Marttayhdistys sekä Voimistelu- ja Urheiluseura Kuorsalon Saarenpojat.

1910 valmistui Haminanpohjan rannalle Seurantalo, joka edelleen kokoaa saarelaiset Kuorsalo-Seuran kesäjuhlille ja syksyisin Kuorsalon Metsästäjien hirvisopalle Voksi-Weikkojen antaessa tahtia. Seurantalon pihalla on saaren huippu-urheilijoiden muistotaulut (olympiamitalistit Veikko ja Oiva Lommi sekä Tapio Korjus ja iso joukko Suomen mestareita!)

1900-luvun alussa saari alkoi kiinnostaa ulkopuolisia kesänviettäjiä. Magnus Enckell ystävineen viihtyi ja maalasi Natourinniemellä, jota alettiin pian kutsua Enckellinniemeksi.

Vilniemen kartanon vävy professori Kaarle Krohn vuokrasi ns. Kapteenintaloa purjehdusretkiensä kohteeksi. Muutamina kesinä Kaarle Krohn toimi juhlapuhujana kesäjuhlilla, joiden tarkoituksena oli rahoittaa kansakoulun ja kyläkirjaston työtä. Hän myös valitsi kirjastolle sen ainutlaatuisen hyvällä maulla valitun peruskokoelman. Krohnin sisaren Ainon ja virolaisen Oskar Kallasin tiet yhtyivät Kuorsalossa.

II MAAILMANSOTA alkoi Kuorsalossa 30.11.1939 kun taivaalle ilmaantui Mäntlahden suunnalta kolme venäläiskonetta, jotka lensivät yli Vekanlahden Vanhankylänlahden suuntaan räjähdyspommeja pudottaen. Ourinniemellä sijainnut luotsi Emil Siparin talo tuhoutui, mutta vaimo selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla. Samana päivänä myös Seurantalo sai sirpalevaurioita. Myöhemmin Talvisodan aikana paloi Ristniemen luotsiasema. Saaren asukkaat lottia lukuunottamatta evakuoitiin mantereelle ja siellä sai surmansa venäläisen konekivääriampujan luodista saaren ainoa siviiliuhri, Julius Lommin vaimo Marjaana.

Jatkosodan aikana saaren naiset olivat lottatöissä, miehet erilaisissa sotilastehtävissä. Ulko-Tammiossa oli moottoritorpedoveneiden ja vartiomoottoriveneiden tukikohta ja niihin löytyi sekä miehistöä että päälliköitä myös omasta takaa. Venäläisten suurhyökkäys heinäkuussa 1944 tuntui myös Kuorsalossa. Pommituksissa tuhoutui taloja ja ulkorakennuksia Vekanniemellä ja Moosenmäellä. Saaren väestö evakuoitiin taas mantereelle, ja Iikluuvinpohjaan alettiin kaivaa joukkosidontapaikkaa. Syyskuun puolivälissä, aselevon venäläisten kanssa jo alettua, Kuorsalon kautta kuljetettiin eteenpäin 14.-15.9. Suursaaren taistelussa vangeiksi saatuja saksalaisia.

Sotien jälkeen luovutetun Porkkalan huolto työllisti saaren luotseja. Huippuvuosi oli 1946, jolloin Kuorsalon luotsiaseman palveluksessa oli tilapäisesti 26 luotsia ja luotsausten määrä 2320. Neuvostoliitto halusi miinavaaran takia laivojensa käyttävän turvallisempana pidettyä rannikkoväylää.

KYLÄN KUOLEMA

Vuonna 1960 Kuorsalon luotsiasema lakkautettiin ja jäljellä olevat neljä luotsia siirtyivät Haminan luotsiaseman palvelukseen.

Kansakoulu oli lakkautettu jo edellisenä vuonna. Klamilan Osuusliikkeen Kuorsalon myymälä sinnitteli vielä; ensin ympärivuotisena, sitten kesäkauppana ja lopulta sekin lakkautettiin.

Saaren vanhukset alkoivat luopua karjanpidosta: lehmästä, joka oli antanut maidon, kerman ja voin; vasikasta ja possusta, josta oli saatu lihaa ja kanoista, jotka olivat antaneet munia. Sitten olikin jo helppo lähteä myös itsen, talviajaksi mantereelle ja sitten joskus, oli kevät, kesä, syksy tai talvi, kotisaaren hiekkaan Matrukanvuoren juurelle.

Vuonna 2010 saarella asui ympärivuotisesti neljä paluumuuttajaa. Kun lukua verrataan vuoden 2009 väkimäärään (kaksi), lisäys on prosentuaalisesti merkittävä.

Marjatta Astrén
TM FM

marjatta.astren(at)kotiportti.fi

KUORSALON MUINAISUUDESTA TARJOLLA UUTTA TIETOA – MUTTA MITÄ?

 

Kuorsalon, entisen vehkalahtelaisen kylän, nykyisin Haminan kaupunginosan, menneisyys on täynnä yllättäviä käänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Yllättävistä käänteistä kelvatkoon esimerkiksi saaren asutushistorian korkean iän paljastuminen 1990-luvulla. Paleobotaanisten tutkimusten, selkokielellä siitepölytutkimusten, tulos oli ällistyttävä. Havaittiin että saarella oli viljelty ohraa jo noin 1250 vuotta ennen kristillisen ajanlaskun alkua, yli 3200 vuotta sitten! Miksi juuri ohraa? Siksi että ohraa tarvittiin oluen tekoon ja olut oli tärkeä uhrijuoma. (Perinteitä kunnioittaen saaressa edelleenkin nautitaan olutta kiitettäviä määriä!) Aika oli ns. pronssikautta, mikä tarkoittaa että aikaisemmilla ns. kivikausilla käytetyistä aseista ja työkaluista nyt osa tehtiin pronssista. Karjaakin jo pidettiin, mutta tärkeimpiä elinkeinoja olivat kalastus ja suurriistan metsästys. Rannikko ja saaristo houkuttelivat erityisesti mahdollisuudella hylkeenpyyntiin. Hylkeet hyödynnettiin monipuolisesti: nahkoja käytettiin työkaluihin, kulkuneuvoihin, jalkineisiin ja vaatteisiin. Lihaa eli risaa syötiin ja keitettiin traaniksi. Itäisen Suomenlahden tärkeimpiä pronssikautisia muistoja ovat komeat röykkiöhaudat, joista erityisen vaikuttava on Vähä-Harvajan hiidenkiukaan ja laivaladelman yhdistelmä.

 

HAUTASAARI HOUTERE

Kuorsalosta länteen sijaitsevan Houtereen korkeimman kallion pohjoisrinteellä on alue, jolla on ainakin kuusi hautaröykkiötä. Haudat ovat mitä ilmeisimmin antaneet saarelle sen nimen – aivan samoin kuin Höyterinpohjan haudat Tavastilanjoen suulla tai Houtskärin haudat Ahvenanmaan saaristossa. Houtere on saanut olla rauhassa arkeologisilta tutkimuksilta, mikä on hämmästyttävää, koska olettaa sopii että alueelta on löydettävissä hautojen lisäksi kokonainen hylkeenpyytäjien leiri! Mahdollista on että Houtereen hautuumaa osoittautuu jopa pronssikautiseksi, mutta yhtä lailla kohde saattaa olla jopa pari tuhatta vuotta nuorempi. Täällä päin saaristossa näet röykkiöhautaperinne on jatkunut viikinkiajan alkupuolelle asti. Ehkä selitys ilmiölle on yksinkertainen: viikinkien muualla suosimiin maansekaisiin kumpuhautoihin ei löytynyt niin helposti materiaalia kuin kiviröykkiöiden kasaamiseen. Tosin Mäntykarin Sunholmien puoleisella rannalla on maansekainen kumpuhauta, joka voi olla viikinkien tekemä. Jos niin on, hauta on poikkeus säännöstä tai sitten hauta on muisto keskiajan kalastusbuumista, jolloin alueella on laskeskeltu liikkuneen tuhansia kalastajia pohjoista Kymenlaaaksoa myöten silliä pyytämässä. Runsaat löydöt kertovat siitä miten hyvä paikka saaristo oli elää ja olla aikana jolloin ammattinimike oli metsästäjä-kalastaja-keräilijä. Vasta maanviljelyn tultua tärkeäksi elinkeinoksi saariston merkitys alkoi hiipua. Mutta tuhatkunta vuotta sitten riitti Suomenlahdelle kulkijoita. Aikaisemmin meri oli nimensä mukaisesti ollut IMS-kielien eli Itämerensuomalaisia kieliä puhuneiden kansojen ja heimojen reviiriä. Nyt tanskalaiset ja ruotsalaiset viikingit lännestä ja äskettäin alueelle muuttaneet slaavit idästä aloittivat kauppa- ja rosvoretkensä täällä.

 

SLAVVIIK

Suosituin vientituote Bysanttiin ja arabeille olivat orjat, mutta myös länteen mentäessä täältä orjiksi otetut kelpasivat perillä. Ja vaikka viikinkiretket päättyivät, orjakauppa jatkui. Ei siis ole ihme että vielä silloinkin kun Kuorsalo sai ruotsalaisasutuksensa 1300-luvun alussa, uudet tulokkaat nimesivät kylänlahden Slavviikiksi. Kun Kuorsalon vanha kylä hylättiin 1800- luvun kuluessa ja asutus siirtyi saaren ulkorannoille, kylänlahtea alettiin kutsua Vanhankylän-lahdeksi.

 

 

Sitä ennen se oli Laviikki ja vuori lahden etelärannalla Laviikinvuori. Mielenkiintoista on, että sanalla slav on ruotsin kielessä kaksi merkitystä: orja ja slaavi. Ja yhtä mielenkiintoista on se, että molemmista suunnista tulevia uusia kulkijoita alettiin Suomessa kutsua ruseiksi, mistä juontuvat sekä naapurivaltioittemme nimet Ruotsi ja Russia että naapureista käytetyt nimet ruotsi ja ryssä. Alun alkaen rusi oli tarkoittanut ruotsalaisen Roslagenin maakunnan asukkaita.

 

VANHA KYLÄ JA SEN ASUKKAAT

Saaren paikannimistön vanhin kerrostuma on suomalainen ja kenties myös saamelainen. Launasen niemen nimi on hyvä esimerkki vanhasta suomenkielisestä paikannimestä. Syy nimelle selviää kun Launasta katsoo esimerkiksi Manstuolin suunnasta mantereelta päin: pitkän, korkeista kallioista muodostuneen niemen muoto on tismalleen kalastuksessa ja linnustuksessa käytetyn launipuikon muoto. Matrukan vuori taas saattaa olla muistuma varhaisesta saamelaisasutuksesta ja Mattarahkka-jumalattaresta. Todennäköisesti hautuumaan kiviaitaan materiaali on joskus – ehkä 1700-luvulla – otettu vieressä sijaitsevan Matrukan rinteiltä.  - Toinen saamelaisuudesta vihjaava esimerkki on Kuorsalossa käytetty termi saitansolmu tai saittaus. Yleiskielessä solmun nimi on puolipolvi ja tavallisesti sitä käytetään veneen narua laiturintolppaan kiinnitettäessä. Saamelaiset käyttävät saittausta viedessään poroa uhriksi seidalle. – Jos oletukseni saamelaisista Kuorsalossa on oikea, on ruotsalaisten antamalle Manstuolin kivelle alettava etsiä toista, vanhempaa nimeä. Ilmiselvä kalaseitahan Manstuoli on!

Vanhasta kylästä päästiin saaren etelärannalle kahta vesiväylää, toinen niistä – Vanhankylän ojaksi nykyään kutsuttu – on edelleenkin jotenkuten kulkukelpoinen mutta toinen, Laviikinpohjan väylä, on jo aikoja ollut umpeutunut. Kylän pohjoispuolella meri lähestulkoon huuhtoi kylän rantoja. Nykyisin, kiitos maankohoaman, joka on noin 2.5 metriä tuhannessa vuodessa (ja yhden väärin rakennetun kivisillan!), kylän entinen ranta ja satama Haminanpohja on isolta osin umpeenkasvanut kuten Laviikinpohja.

Yksi nykyisin jo melkein kokonaan umpeutuneista saaren vesiväylistä on Iikluuvi (Idkluven eli säynävä”vuono”), joka aikanaan halkaisi saaren kahtia nykyisestä Iikluuvinpohjasta entiseen Slavviikkiin. Iikluuvia voi runollisesti ajatella vanhojen kuorsalolaisten Tuonelanjokena, sillä se erotti kylän asukkaat Iikluuvin länsirannalla asuvista hautuumaan vainajista.

Hautuumaan ikä on arvoitus. Kun saari viimeistään 1200-luvulla sai pysyvät asukkaansa, silloin todennäköisesti jo noudatettiin ruumishautausta, joko esineellistä tai esineetöntä. Voinemme olettaa että myös hautuumaa sai silloin ensimmäiset asukkaansa. Minne muualle heidät olisi haudattu?

 

KUORSALON KUMMAJAINEN

Viime kesänä tehtiin läheltä hautuumaata keskeltä muinaista Iikluuvia merkillinen ”löytö”. Siinähän se tietysti ”aina” oli ollut, mutta eipä vain kukaan aikaisemmin ollut ymmärtänyt rakennelmaa vanhaksi. Ehkä syynä oli kivirakennelman sijainti keskellä vesiväylää; ei siinä ollut rakennelma voinut olla kovin iäkäs. Minäkin olin ennen viime kesää luullut rakennelmaa jäänteeksi 1700-luvulla alkaneesta kivenlouhinnasta Kuorsalossa ja kylään kuuluvilla saarilla. Olin nähnyt sen lapsesta saakka, koska silloin kun meillä vielä oli lehmä, kävimme niittämässä niityltä sille heinää. Viime heinäkuussa meitä oli liikkeellä ponteva joukko: me isovanhemmat ja kolme lastenlasta. Mukanamme oli metallinpaljastin, lapio ja oksasakset. Vahvemman oikeudella suutu, viisitoistavuotias Matias ja seitsenvuotias Aarne valtasivat metallinpaljastimen ja lapion. Minulle ja viisivuotiaalle Väinölle jäi aseeksi oksasakset. Metallinpaljastimella löytyi yksi tehdastekoinen rautanaula. Väinö saksineen ja minä käsin paljastimme sammaleiden alta luonnonkivistä tehdyn kummajaisen. Rakennelman keskeisin osa on hevosenkengänmuotoinen kivikehä, joka eteläiseltä puoleltaan on vankkaa tekoa, muutaman metrin paksuinen ja toista metriä korkea. Kaakkoispuolella kehään liittyy pienehköistä kivistä kasattu keko ja koillisen suunnassa on kiviaitauksessa kapeahko kulkuaukko. ”Hevosenkenkä”, jonka halkaisija sisämitoiltaan on noin 4.5 metriä, avautuu lännen suuntaan nelisen metriä leveänä aukkona. Aukon pohjoispuolelta alkaa yli 10 metrin pituinen kiviaita pohjoiseen eli suuntaan missä Iikluuvi ja meri, nykyinen Iikluuvinpohja, kohtaavat. Kiviaidan puolivälissä idässä on kiviröykkiö, jonka ero kaakon puolella olevasta kivikeosta on kivien suurempi koko. Kun arkeologi Paula Kouki kävi elokuussa katsomassa kummajaista ja minä tarjosin hänelle selitykseksi röykkiöhautaa, hän epäili rakennelmaa jonkinlaiseksi kiukaaksi. Nyt hauta tai kiuas on joka tapauksessa pahoin hajalla sen keskeltä kasvaneen suuren puun takia. Puustakaan ei enää ole jäljellä kuin kanto. Koko rakennelman pituus on yli 15 metriä ja suurin osa siitä on matalan kallion reunamalla.

Kun aloin pohtia mitä olimme löytäneet, ihmettelin sitä mistä syystä ”kummajainen” oli rakennettu keskelle vesiväylää. Mitä rakentajat olivat pelänneet? Sitten tuli ahaa-elämys: rakennelma oli tehty piilopaikaksi, joka samalla oli helposti puolustettavissa! Kun kylänlahdelle ilmaantui vaarallisia vieraita ja oli syytä pelätä vaikkapa orjien kaappaajia, paikka oli nopeasti saavutettavissa kun kylästä lähdettiin. Etelän suuntaan, mistä vihollinen oli odotettavissa, oli tehty leveä ja korkeahko muuri. Kivikeosta saattoi ottaa heittokiviä ja aitauksen takaa saattoi ampua jousilla. Ja lapset ja naiset pääsivät pakoon lännen suuntaan hautojen ohi ja siitä vaikkapa kauas Leerviikkiin saaren länsirannalle ja sieltä eteenpäin Saunasaareen. Sen nimikin viittaa piilosaunaan! Tai lähdettiin Launasiin. Sinne saarelaisten tiedetään paenneen vielä ison vihan aikanakin, jolloin Iiviikinvuorelle, niemen kärkeen oli rakennettu isokokoinen leivinuuni. Paikasta oli mahdollista paeta myös Iikluuvia pitkin merelle. Se saattoi olla turvallisin vaihtoehto, koska takaa-ajajien veneet olivat kaukana!

Faktaa vai fiktiota? Tällaiselle diletanttiarkeologille sallittaneen kuvittelu. ”Köyhän ainut huvitus on rikas mielikuvitus.” Pantuani itselleni jäitä hattuun keksin kummajaiselle myös vaihtoehtoselityksen. Saattaisiko kysymys olla hautausmaahan liittyvästä rakennelmasta? ”Hevosenkenkä” olisi silloin hautausrituaalien tapahtumapaikka tai ehkä ruumishuone, jossa talvella kuolleita vainajia säilytettiin odottamassa roudan sulamista. On odotettava arkeologista tutkimusta. Se ehkä selittää, ehkä ei, kummajaisen sekä iän että käyttötarkoituksen.

P.S. Vielä muutama sana orjakaupasta. Suomen historiassa iso viha 1700-luvulla oli orjien oton kulta-aikaa. Silloin Pietari Suuri tarvitsi työvoimaa uuden pääkaupunkinsa rakentamiseen. Vehkalahdella ja Virolahdella vielä hurjempaa oli 25-vuotisen sodan aika (1570 – 1595).  Vuoden 1590 venäläishyökkäys oli pahin. Silloin Vehkalahdelta vietiin Venäjälle 476 vankia/orjaa ja Virolahdelta 530. Kuorsalosta vietiin 22, Pyötsaaresta 6, Tammiosta 6 ja Haapsaaresta 8 orjaa. Surmattujen määrät olivat Vehkalahdella 31 ja Virolahdella 88. Kuorsalon naapurikylä Virolahdella Kallfjärd (nykyisin Klamila- Sydänkylä) menetti 76 surmattuna ja 12 orjuuteen vietynä.

 

Hämeenlinnassa 5.11.2019

Marjatta Astrén  TM  FM

Kävijät 1.8.2017 alkaen

Kävijöitä 9.1.2012-31.7.2017 33.332kpl

Ota yhteyttä:

Mikäli sinulla on ilmoituksia, juttuja, kuvia tai muuta kysyttävää voit lähettää s-postin osoitteeseen kuorsaloseura@gmail.com tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella