Tuomo Silenti

Meriliikenteessä on aina tarvittu turvallisia satamia ja oudoilla vesillä liikuttaessa paikallisten väylien tuntijoita eli luotseja. Paikallinen asiantuntemus on ollut erityisen tärkeää varhaisimpina aikoina, jolloin kaikki vesillä liikkuminen tapahtui päiväsaikaan ilman karttoja ja kompassia ja jolloin yöksi oli ehdittävä turvalliseen satamaan. Sijaintinsa ja erinomaisten ankkuripaikkojensa ansiosta Kuorsalo on tarjonnut merenkulkijoille ammoisista ajoista lähtien suojaisia lahden poukamia ja karikkoisten saaristoväylien tuntemusta. Kuorsalosta tehdyt arkeologiset kaivaukset antavat selviä viitteitä siitä, että saari on ollut merenkulkijoiden tiedossa jo pronssikaudella (1500-500 eKr.) ja että saarella on ainakin tilapäisesti asuttu jo tuohon aikaan.

1200-1400-luvut

Kun Torgils Knuutinpoika oli tehnyt kolmannen ristiretken v. 1293 Karjalaan ja perustanut Viipurin linnan, linnaläänin asukkaat joutuivat huolehtimaan tukikohtansa muonituksesta ja turvallisuudesta. Vaikka sota Novgorodia vastaan riehui aina Pähkinäsaaren rauhaan vuoteen 1323 saakka, ruotsalaiset järjestivät nopeasti Kymijoen ja Viipurin väliselle rannikkoalueelle tehokkaan puolustuksen, oikeudenhoidon ja hallinnon. Viipurista Turkuun ulottuvan Suuren rantatien kulkiessa paikoin meren läheisyydessä ja rannikkoväylän Kuorsalon kohdalla painuessa aivan mantereen lähelle, oli tarpeen asuttaa saari vakituisesti. Valtiovallan taholta Kaakkois-Suomen rannikolle ja saaristoon siirrettiin kuninkaalle uskollista väestöä Smålannista ja Itä-Göötanmaalta. Uudisasukkaita lienee ollut noin 100 perhettä. Kuorsaloon asettuneiden asukkaiden tehtäväksi tuli rannikon puolustuksesta ja vartioinnista vastaaminen. Heidän oli pestattava taitavia perämiehiä kruunun laivojen käytettäväksi ja vartioitava rannikkoväylää ja sen satamapaikkoja sekä suojattava mantereen kyliä yllätyksiltä. Kuorsalolaisista tuli täten monen vuosisadan ajaksi kruunun perämiehiä, jotka muodostivat osan laajempaa lähestyvän vihollisen liikkeistä tiedottavaa Suursaaresta alkavaa vartioketjua. Ruotsin mallin mukainen rannikkopuolustus perustui aluejakoon, jossa useampi talo, myöhemmin, kahdeksan muodosti laivakunnan. Näin Vehkalahden saarista Kuorsalon, Tammion ja Pyötsaaren talot muodostivat yhden laivakunnan Ruotsin rannikolla käytössä olleen meriasevelvollisuuden eli ledungin tapaan.

Suursaaren Pohjoiskorkialta hälytysjärjestelmä jatkui seuraavaan etappipaikkaan Haapasaareen, josta vartiotuli näkyi Rääntiöön (= Brändö eli Tulisaari) ja sieltä edelleen Kukkion kallioiden välittämänä Tammioon sekä Kuorsalon Vironvuorelle. Saaren korkeimmalta kohdalta kokkotuli ja savu näkyivät Pyötsaaren (= Bötsö, Bötesö eli Vartiosaari tai Vartiovuoren saari) Tontinvuorelle. Merkkituliketju eteni Pyötsaaresta Vilniemen Kokkovuoren kautta Pampyöliin, Salmenkylään ja muualle Vehkalahdelle maa-armeijan johdon tiedoksi. Kuorsalon Vironvuorella sytytettiin vartiotulia vihollisen lähestyessä vielä Suuren Pohjansodan aikana 1700-luvun alkuvuosikymmenillä.

Ruotsin vallan vakiinnuttaminen Karjalassa merkitsi kuorsalolaisten kytkemistä tiiviisti rannikon sotilaalliseen vartiopalvelukseen, mikä ilmeisesti sisälsi myös luotsausvelvollisuuden. Viimeistään tässä vaiheessa Kuorsalo asutettiin pysyvästi ja kylä muodostettiin nykyisin jo umpeutuneen Vanhankylänlahden pohjoispäässä soiden ympäröimälle saarelle, mistä käytetään nimeä Vanhakylä. Sieltä oli lyhyehkö matka Vironvuoren vartiopaikalle ja sen eteläpuolella avautuvaan Tenkluuvinpohjaan, jossa sijaitsi luotsiveneiden valkama. 

Kuorsalo esiintyy ensimmäisen kerran asiakirjoissa satamapaikkana 1387. Saaresta käytetään Korusala-nimeä. Viipurin linnanpäällikkö marski Karl Ulfinpoika on poikansa Knutin kanssa täällä sinetöinyt erään Viipurin kaupungin omistusoikeuksia koskevan kirjeen matkallaan Viipurista Tukholmaan. Eri aikakausien kartoissa ja asiakirjoissa Kuorsalo-nimi on esiintynyt muodoissa Korsall, Korsal, Korsalöö, Kårsalo, Kursalöö, Kursala, Kursal, Kuorsalo. Salo–pääte on viitannut metsää kasvavaan suurehkoon saareen, mutta lapinkieleen viittaavan alkuosan Kor tai Kors alkuperästä ei olla täysin varmoja. Kun paikannimiä tarkoittavia erisnimiä on alettu käyttää, ne ovat sisältäneet kohteelle tunnusomaisia piirteitä. Nimiä annettiin pyyntipaikoille sekä taloudellisesti että liikenteellisesti tärkeille paikoille. Kun muistetaan, että esim. pronssikaudella n. 3000 vuotta sitten meren pinta on ollut n. 7- 9 metriä nykyistä korkeammalla, Kuorsalo on muodostunut useasta jyrkkäreunaisten kapeiden rotkomaisten salmien muodostamasta pikkusaarien ryhmästä. Näistä urista on todennäköisesti käytetty kuru–nimitystä, joka täten selittäisi Kuorsalo–nimen alkuosan alkuperäisen merkityksen. Vielä 1000 vuotta sitten saamelaiset asuttivat Hämettä ja käyttivät rannikkoa pyyntipaikkanaan. Siten saamea ja suomea puhuvat yhteisöt ovat oleskelleet yhtä aikaa samoilla paikoilla ja olleet kosketuksissa toisiinsa. Kun sitten ruotsalaiset ovat saapuneet alueelle, on väärinlausutut kirjoitusmuodot ja alkuperäiset nimet sotkeutuneet toisiinsa ja paikannimet ovat saaneet uusia muotoja. Juuri tästä on osoituksena, että Kuorsaloa koskevassa vuoden 1775 verollepanokartassa Vekanniemestä käytetään nimeä Kursasenniemi.

1500-1700-luvut 

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa virallisti luotsilaitoksen ja kruunun luotsitilajärjestelmän. Hän teki Venäjää vastaan käydyn sodan aikana 1555-56 tiedustelumatkan Suomeen haluten omakohtaisesti tutustua Turku - Viipuri välisen karikkoisen saaristoväylän ja sen varrella olevien satamien turvallisuuteen. Matkan jälkeen kuningas antoi erikoismääräyksiä, joiden mukaan saariston talonpoikien piti asettaa väylille kelluvia tynnyreitä ja viittojen päihin luutia sekä havuja. Kulkureitin merkitsemisen lisäksi saaristolaisten velvollisuudeksi tuli pestata taitavia perämiehiä kruunun laivojen käytettäväksi. Kuorsalolaisten tehtäväksi tuli myös huolehtia Mäntlahden siltarakennelmista. Tammiolaiset laskettiin kuuluviksi kruunun perämiehiin niin ikään. Luotseja tarvittiin etupäässä sotalaivoilla ja heidän tuli tarkalleen tietää turvalliset kulkureitit sekä väylien ja laivojen syvyydet. Kuningas määräsi kruunun luotseille kohtuullisen palkan vaivoistaan. Luotseja käytettiin toisinaan myös talvisin opastamassa sotilasosastoja niiden marssiessa jäitse Suomenlahden poikki Viroon ja Inkerinmaalle.

1600-luvun alussa esivallan tavoitteena oli saada luotsin toimi kulkemaan isältä pojalle ja pojanpojalle niin, että saaristoon syntyisi luotsisukuja vanhan keskiaikaisen ammattikuntalaitoksen tapaan. Kannustimena käytettiin verovapauden myöntämistä kruununluotsien asumilla tiloilla. Asiakirjojen mukaan Kuorsalo mainitaan vuonna 1623 yhtenä Kymenkartanonläänin verovapaana tilana. Saaristotalonpojat pitivät verovapautta huomattavana etuna, joten luotseiksi pyrkivistä ei ollut pulaa. Luotsit oppivat ammattinsa käytännössä siten, että luotsien pojat olivat pienestä pitäen mukana luotsausmatkoilla ja oppivat tuntemaan karit, matalikot ja väylät. Luotsit oli vapautettu sotaväenotosta, mutta he kuuluivat merisotaväkeen, koska joutuivat paljon luotsaamaan kruunun sotalaivoja.

Merellä liikkuminen paikasta toiseen perustui muistiin, jonka tukena käytettiin saarissa helposti erottuvia kiintopisteitä. Niistä muodostettiin väylän mukaan etenevä luettelo. Välimatkojen pituuksiin kuluva aika ilmaistiin päivinä tai vuorokausien osina, esimerkiksi soutaen tai purjehtien. Esi-isiemme sanasto oli monipuolinen, koska kiintopisteiden erot ja maastonkohdat sekä muut merimerkit tuli ilmaista vivahteikkaasti ja havainnollisesti. Reittiselostukset välittyivät luotsisuvuissa sukupolvelta toiselle suullisena perintönä hokemalla niitä. Luotsioppilaat olivat mukana isiensä kanssa luotsaustoiminnassa jo pienestä pitäen. Vaarallisen karikon kohdalle tultaessa heille saatettiin antaa yllättäen korvatillikka, jotta paikka varmasti jäi mieleen. Pikkusaarista, kareista, luodoista ja matalikoista käytettiin kobb, kubb, klobb, klubb, skar, skär, haru, madala, helli, kopu, letto ja ouri nimiä. Nämä ruotsinvoittoiset paikannimet ovat jäänteitä ruotsalaisten muuttoliikkeestä. Vasta 1600-luvun lopulla valmistuivat ensimmäiset painetut merikortit helpottamaan navigointia.

Palkkio luotsauksesta maksettiin luonnontuotteina kuten suolana, viljana, suolakalana, mutta myös rahana. Kuninkaallinen kirje 5.10.1599 vahvisti kahdelle perämiehelle Kuorsalon salmessa vuotuisavuksi 1 tynnyriä viljaa ja kirjeen 28.6.1614 mukaan annettiin yhdelle Kuorsalon perämiehelle vuotuispalkaksi peräti 9 tynnyriä viljaa kruunun luotsauksista. Tämä lienee ollut kruunun perämies Yrjö Erikinpoika, joka 1600-luvun alun veroluetteloissa mainitaan yksin Kuorsalon isäntänä ja on myös ensimmäinen nimeltä tunnettu kuorsalolainen luotsi. Vuoden 1626 luotsiluettelon mukaan Kuorsalossa oli jo 3 luotsia, Yrjö Erikinpoika ja hänen veljensä Tuomas sekä Niilo Matinpoika. Tammiossa oli luotseja 1. 

Kuorsalo ja Tammio olivat vilkasliikenteisen laivareitin solmukohtia tarjoten suoja- ja levähdyspaikkoja merenkulkijoille. Varsinkin sotaisina vuosina 1600-luvun alussa saariston asukkaat saivat olla alinomaa varuillaan. Asian vakavuutta kuvastaa se, että perämies Yrjö Erikinpoika Lommi sai Narvan linnanisännältä Klaus Slangilta erityisen turvakirjan vuonna 1619. Yrjön huolenaiheena oli se, että Narvaan matkaavat aiheuttavat hänelle suurta vääryyttä ja väkivaltaa siitäkin huolimatta, "että hän hyvästä tahdostaan antaa heille, mitä hänellä on varastossa samoin kuin neuvoo heidät matkaan. Kuitenkin he ryöväävät häneltä, mitä käsiinsä saavat, vaatteita ja irtainta..."

Kristiina kuningattaren aikana 1640-luvulla luotsitilat menettivät verovapauden, koska kruunun tulot jatkuvien sotien johdosta alkoivat huveta. Tilalle säädettiin luotsimaksu sekä kruunun kuljetuksista että yksityisten luotsauksista: 6 äyriä hopearahaa vikulta (ruots. veckosjö = meripenikulma, tästä nimestä ilmeisesti Vekka ja Vekanniemi luotsaustoiminnan tukikohtana Vironvuoren ohella ovat saaneet nimensä) ja avomerellä 8 äyriä. Esim. luotsitaksaa välimatkalla Kuutsalo-Pitkäpaasi perittiin 1 talari 16 äyriä.

Vuonna 1696 kruunu antoi ensimmäisen luotsiasetuksen, jonka mukaan luotsaustoiminta tuli uudistaa perin pohjin. Tulihan luotsilaitoksesta vasta nyt asetuksella vahvistettu virallinen valtion laitos. Aikaisempi ammattinimike "perämies" korvattiin uudella virkanimikkeellä "luotsi". Uudistus lykkääntyi kuitenkin Suomen osalta isonvihan jälkeiseen aikaan, jolloin olot rauhoittuivat. Ruotsalainen luotsitirehtööri Nils Ström, aateloituna Strömcrona, määrättiin johtamaan Suomen saaristoon suuntautunutta tarkastus- ja tutkimusmatkaa tehtävänään perehtyä rannikkoväyliin, viitoitukseen, luotsipaikkoihin ja niiden henkilöstöön. Yksi syy Strömin matkaan oli kuitenkin sotilaallinen. Uudelle rajalinnoitukselle ja sotasatamalle tuli löytää strategisesti tärkeä paikka. Tarkastusmatka alkoi Kuorsalosta kesäkuussa 1723 ja päättyi marraskuussa Ahvenanmaalle Flisöbergiin. Strömin laatimassa matkakertomuksessa ohjausvirastolleen amiraliteettikollegiolle ensimmäisenä luotsipaikkana mainitaan Kuorsalo. Siellä oli luotseja 4, luotsirenkejä 1 ja luotsioppilaita 3. Ström kertoo raportissaan antaneensa virkavahvistuksen eli luotsipassin viidelle suomalaiselle luotsivanhimmalle, joista yksi toimi Kuorsalon luotsipaikassa. Luotsipassin saaminen edellytti luotsitutkinnon suorittamista ja virkavalan vannomista sekä usean eri väyläosuuden tuntemista. Luotsien oli oltava avoveden aikana aina valmiina palveluun ja heidän oli päivittäin ilmoittauduttava luotsivanhimmalle. Matkakertomuksessa on liitteenä Kuorsalon luotsiluettelo:

luotsivanhin Mattz Sigfridsson, Matti Sigfridinpoika Korjuslommi n.1660-1742 
luotsi Hinrich Mattzon, Heikki Matinpoika Lommi n. 1673-1743
luotsi Simon Mattzon, Simo Matinpoika Korjuslommi n. 1682-1742
luotsi Simon Jacobsson, Simo Jaakonpoika Sipari n. 1680-1743
luotsirenki Arwid Andersson, Arvi Arvinpoika Arvilommi n. 1690-1738
luotsioppilas Erich Mattzon, Erik Matinpoika Korjuslommi n. 1690-1728
luotsioppilas Erich Jacobsson, Erik Jaakonpoika Lommi n. 1708-1771
luotsioppilas Göran Mattzon, Yrjö Matinpoika Korjuslommi ??

Nils Strömin luetteloon liittyy Kuorsalon osalta mielenkiintoinen huomautus: "Edellä mainitut Kuorsalon luotsit asuvat rälssitilaa, joka on kuulunut autuaasti kuolleen sotapäällikkö Kustaa Hornin ostamiin rälssitilohin, jotka Herra Herman Wrangellin perilliset sitten omistivat ja joiden maakirjavero on kruununnimismies Johan Kyreenin ilmoituksen mukaan 9 taleria hopearahaa."

Nils Strömin laatiman selvityksen mukaan Kuorsaloa lähimmät luotsipaikat olivat Pitkäpaasi ja Hamina. Kuorsalosta Pitkäpaateen perittiin luotsitaksaa 5-6 jalkaa syvässä kulkevilta aluksilta 1 hopeataalari 16 äyriä ja 8-9 jalkaa syvällä kulkevilta 1 hopeataalari 28 äyriä. Haminaan vastaavat taksat olivat saaristoväylää purjehdittaessa 24 äyriä ja 30 äyriä. Varsinaisen luotsaustoiminnan ja viittojen paikalleen asettamisen lisäksi luotsien tuli päivittäin tarkkailla sääolosuhteita. Veden korkeus mitattiin Kuorsalon asemalla neljästi päivässä, "sillä ei se ole mikään päiväkirja, joka vaan yhden merkinnän sisältää." Veden korkeuden vaihteluista käytettiin seuraavanlaista asteikkoa: keskinkertainen vesi, suurenpuoleinen vesi, suuri vesi, oikeen suuri vesi, pienenpuoleinen vesi, pieni vesi ja oikeen pieni vesi. Ilman kirkkauta arvioitiin asteikolla: puoliselkiä, selkiä, sateinen ja pilvinen. 

Todennäköisesti tässä vaiheessa tai ehkä jo aikaisemminkin, jolloin saaristoväylä Haminaan on otettu käyttöön, Kuorsalon uutena luotsipaikkana on toiminut myös Vekanniemi. Vuoden 1775 kartassa Vekanlahti on merkitty ankkuripaikaksi ja Vekanniemeen on merkitty rakennus. Sen kohdalla lukee "Kungabord", mikä ilmeisesti kertoo siitä, että Ruotsin kuninkaat matkallaan Viipuriin ovat pitäneet Vekanniemeä levähdyspaikkanaan ja suojasatamanaan.

1800-1900-luvut 

Kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa 1809 ja Vanha Suomi oli yhdistetty 1812 suuriruhtinaskuntaan, Viipurin-läänin luotsi- ja majakkalaitos liitettiin muun Suomen luotsilaitokseen vasta 1857, jolloin luotsi- ja majakka-asetus valmistui. Siihen asti Viipurin-läänissä Kuorsalo mukaan lukien toimittiin vanhojen säädösten mukaan. Uudessa asetuksessa haluttiin nostaa luotsien koulutustasoa. Heiltä vaadittiin ammattitaitoon liittyvien asioiden lisäksi, luotsi- ja tullilainsäädännön tuntemista sekä hyvää kirjoitus- ja laskutaitoa Luotsin viran saamiseksi määrättiin alaikärajaksi 18 vuotta. Luotsien oli virantoimituksessaan oltava siististi pukeutuneita ja heidän tuli kantaa rinnassaan luotsimerkkiä. Nimitykset vanhempi luotsi, nuorempi luotsi ja luotsioppilas astuivat voimaan, vaikka niitä ei vuoden 1857 laaditussa Kuorsalon luotsiluettelossa ole vielä otettu käyttöön.

ikä v. 1857
luotsivanhin Tuomas Niilonpoika Sipari 1792-1871 (65 v.), Tommolasta
luotsi Elias Kallenpoika Sipari 1791-1869 (66 v.), Hietapajasta 
luotsi Topias Eliaksenpoika Sipari 1798-1868 (59 v.), Elkon Sipareita Vekasta 
luotsi Elias Eliaksenpoika Sipari 1794-1871 (63 v.), Ellulta
luotsi Kalle Kustaa Mooseksenpoika Sipari 1811-1868 (46 v.), Moosenmäeltä
luotsi Jeremias Erikinpoika Korjus 1798-1870 (59 v.), Itäpuolelta 
luotsi Erik Matinpoika Korjuslommi 1802-1870 (55 v.), Ourilta
luotsi Jeremias Jaakonpoika Lommi 1813-1884 (44 v.), Vanhastakylästä
luotsi Anton Henrikinpoika Lommi 1813-1863 (44 v.), Vekasta 
luotsi Wilhelm Jaakonpoika Arvilommi 1824-1863 (33 v.), Arvinniemeltä

Vuoden 1857 asiakirjojen mukaan Kuorsalossa mainitaan olleen kaksi luotsitupaa, toinen koillis- ja toinen lounaisrannalla. Kyseessä oli Vekassa ja Vironvuorella sijainneet vahtituvat. Uuden asetuksen mukaan vartiotuvan rakensi kruunu, mutta se oli luotsien ylläpidettävä. Vekanniemen luotsiasema on rakennettu vuonna 1859. Se oli korkealla kivijalalla seisova kolmikerroksinen puurakennus, jonka pohjan mitat olivat 7.13 m x 5.4 m ja korkeus kivijalasta 10.99 m. Signaalimasto, jonka korkeus oli 16.8 m sijaitsi 13 metrin päässä asemasta. Luotsiaseman teoreettinen näkyvyys oli n. 10 meripeninkulmaa. Vielä 1862 Vironvuorelle rakennettiin uusi luotsitupa, jonka toiminta sitten vuonna 1878 epäsoveliaan sijaintinsa vuoksi lopetettiin ja rakennus pantiin myyntiin. Heti sen jälkeen vuonna 1879 rakennettiin Ristniemeen uusi asema. Sen pohjamitat olivat lähes samat kuin Vekanniemen aseman, mutta Ristniemen tupa oli yksi kerroksinen. Rakennus oli valkoiseksi maalattu ja sen korkeus vedenpinnasta oli 22 metriä ja rakennuksen korkeus kivijalasta 3.1 m. Ristniemen luotsiaseman kivinen aallonmurtaja rakennettiin 1894 ja aseman rakennus korotettiin tornirakennukseksi vuonna 1900. Aallonmurtajan edessä vedessä sijaitsevaan puoleksi louhittuun suureen kiveen on hakattu vuosiluvut 1899 ja 1900 muistoksi luotsiaseman rakennustöistä.