Nykyaika
Hautuumaa
Ylläolevista linkeistä pääsee katsomaan valokuvia, jotka on otettu Osmo Siparin 1990-luvulla laatimasta läp´käytävän seinällä olevasta kartasta. Valitettavasti kuvat ovat hieman epäselvät
Vapaa järjestötoiminta
SAKSALAISET SOTAVANGIT KUORSALOSSA
Tuomo Silenti
Rauhanneuvottelut Moskovassa
Saksalaisten yllättävä Suursaaren valtaamisyritys musertui suomalaisten sitkeään vastarintaan 15.9.1944. Ehdoitta antautuneet entiset aseveljet muuttuivat hetkessä sotavangeiksi ja heidät kuljetettiin pikavauhtia Kuorsaloon. Poliittisesti Suursaaren taistelu osui suomalaisille edulliseen ajankohtaan, sillä juuri samana päivänä Suomen oli Neuvostoliiton vaatimuksesta pitänyt muutenkin käynnistää sotatoimet saksalaisia vastaan.
Suomi ilmoitti julkisesti 2.9.1944 rauhanneuvottelujen aloittamisen ennakkoehtona katkaisevansa suhteensa Saksaan ja huolehtivansa saksalaisten poistumisesta maastamme 15.9. mennessä. Jos sen jälkeen Suomessa vielä tavataan saksalaisia sotilaita, heidät riisutaan aseista ja heitä kohdellaan sotavankeina. Kun aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli 5.9. astunut voimaan, Suomen rauhanvaltuuskunta kutsuttiin 14.9. Moskovassa Vjatseslav Molotovin johtamaan yöneuvotteluun Kremliin. Samanaikaisesti rauhanneuvottelujen kanssa Suursaaren tapahtumat kohosivat ykkösuutisiksi.
Aseveli muuttuu viholliseksi
Poistuessaan Kotkasta 14.9. saksalaiset alukset miinoittivat ulosmenoväylät. Koska toimenpiteen arveltiin liittyvän saksalaisten mahdolliseen Suursaaren valtaamisyritykseen, saarella suoritettiin taisteluhälytys. Varotoimet eivät osoittautuneet turhiksi, sillä vuorokauden juuri vaihduttua saksalainen raivaaja ajoi Suursaaren laituriin ja korvettikapteeni Emil Kieffer vaati saaren komentajaa, everstiluutnantti Martti J. Miettistä antautumaan. Lyhyen neuvottelun jälkeen Miettinen torjui korvettikapteenin esittämän vaatimuksen ja kehotti saksalaisia poistumaan satama-alueelta. Näin ei tapahtunut, vaan saksalaiset avasivat tulen ja ryhtyivät siirtämään joukkoja saarelle. Klo 00.55 Miettinen antoi suomalaisille saaren puolustajille tulenavauskäskyn ja taistelu Suursaaren herruudesta käynnistyi. Saksalaiset epäonnistuivat saaren valtausyrityksessä saaden vastaansa suomalaisten sitkeän vastarinnan. Aseiden vaiettua komentaja Miettinen totesikin suomalaisten taistelleen urhoollisesti ja lokakuussa 1944 Miettinen palkittiin Mannerheim-ristillä.
Vajaan vuorokauden kestäneen taistelun jälkeen saksalaiset antautuivat ehdoitta illalla 15.9. Maihinnousujoukoista kaatui 153, haavoittui 175 ja vangiksi jäi 1.231 sotilasta, joista upseereja 29. Maihinnousuosaston komentaja Kapitän zur See Karl-Conrad Mecke jäi myös vangiksi. Suuri vankimäärä ja sen sijoittaminen aiheutti huolia, mutta jo samana iltana Suursaaren komentajalle välitettiin merivoimien komentajan, kenraaliluutnantti Väinö Valveen viesti: ”Saksalaiset sotavangit on kiireesti sijoitettava sellaiseen paikkaan, jossa siviiliasukkaat eivät heitä näe. Pyydän ilmoittamaan, onko Kuorsalo sopiva paikka.” Tuntia myöhemmin Itä-Suomenlahden rannikkoprikaatin komentaja ilmoitti Miettiselle, että internoidut saksalaiset sijoitetaan Vehkalahden Kuorsaloon. Vanhan kalastajakylän evakuointi oli suoritettu loppuun 13.7 1944 mennessä, jolloin saaresta lähti 118 siviiliasukasta tärkeimmän omaisuutensa kanssa, mm. karja evakuoitiin. Evakuoimispaikka oli Vilniemi muille paitsi luotsien perheille, jotka muuttivat Mäntlahteen. Saaren jäi ainoastaan 7 Kuorsalon luotsia, 16 ilmasuojelumiestä ja 2 muonituslottaa.
Pois kotirannoilta. Kuorsaloa evakuoidaan 10.7.1944. Kuva Ellun rantalaiturilta. (SA-kuva)
Vankien vastaanottovalmistelut Kuorsalossa
Luutnantti Tor Gräsbeck sai yksikköönsä Viipurinlahdelle 15.9.1944 käskyn matkustaa Haminaan erikoistehtäviä varten. Ympyräkaupungissa hänelle annettiin uusi käsky siirtyä Kuorsaloon mukanaan yksi ryhmä ja pari konekivääriä. Sotavankileirin vartiointia varten Kuorsaloon lähetettiin Ilmatorjunta komppaniasta kaksi aliupseeria ja 16 miestä. Rannikkoprikaatin esikuntakomppaniasta lähetettiin lisäksi kersantti, alikersantti ja 10 miestä vahvistamaan huolto- ja vartiointihenkilökuntaa.
Saksalainen tykistöproomu matkalla itään 21.6.1944 venäläisten juuri vallattua Viipurin. (SA-kuva)
Saksalaiset sotavangit odottavat Suursaaressa kuljetusta Kuorsaloon. (SA-kuva)
S/s Verdandi ja S/s William kuljettavat vangit Kuorsaloon
Myös Suursaaressa alkoi yöllä 16.9. kiivaat vankikuljetusten valmistelut. Kersantti Pohjola lähetettiin klo 02.55 Kuorsaloon mukanaan muonaa ja 36 miestä ja aamulla luutnantti Valovirta sai merikomentajalta määräyksen lähettää moottorivene Suursaaresta tulevaa laivasaattuetta vastaan ja ohjata vankeja kuljettava alus Kuorsaloon. Suursaaressa aamulla 17.9. vangit lastattiin höyrylaiva Verdandiin ja Williamiin. Höyrylaiva Verdandi saapui Kuorsaloon klo 13.25 mukanaan yhteensä 444 vankia; 17 upseeria ja 427 miestä. Rantalaiturilla kuljetuserän otti vastaan luutnantti Tor Gräsbeck, joka ilmoitti saksalaisten sotavankien kuuluvan hänen komentoonsa. Gräsbeckiä ei liiemmälti ollut valmisteltu Suursaaren tapahtumista, mutta hän kuitenkin tiesi tulleensa komennetuksi Kuorsaloon suorittamaan saksalaisten sotavankien kuulusteluja. Saman päivän iltana klo 19.00 höyrylaiva William saapui niin ikään Kuorsaloon mukanaan yli 500 vankia, joiden joukossa oli maihinnousuosaston johtaja Mecke. Kun Gräsbeck ilmoitti olevansa Tytärsaaren entinen yhteysupseeri, Kuorsaloon saapunut kommodori onnitteli Gräsbeckiä voiton johdosta toteamalla” Ja, wir sind nicht Feinde”. Samalla hän protestoi suomalaissotilaiden väkivaltaista käytöstä, joka oli kohdistunut hänen mukaansa Suursaaressa haavoittuneisiin saksalaisiin sotavankeihin. Tällä Mecke pyrki tietoisesti ohjaamaan Gräsbeckin huomiota muualle. Kun illalla Kuorsaloon saapunut luutnantti Urho Purhonen kertoi Gräsbeckille, että Suursaaressa käydyn taistelun aikana muuan saksalainen aliupseeri oli ampunut pienen joukkonsa kanssa antautuneen suomalaisen luutnantin, ja että kommodori Mecken väitteet eivät pitäneet paikkaansa, Gräsbeckille selvisi mistä oli kysymys. Gräsbeck ja Purhonen oli ensisijaisesti komennettu Kuorsaloon suorittamaan sotavankien kuulusteluja, jotta luutnantin ampuja olisi saatu selville. Kuorsaloon lähetettiin vielä oikeusupseeri kapteeni Martin Tiusanen, mutta ampujaa ei lyhyeksi jääneiden kuulustelujen avulla pystytty saamaan selville.
Saksalaiset sijoitettiin Kuorsalon taloihin sekä telttoihin ja niiden ulkopuolelle asetettiin vartioketju. Vankien karkaamisen estämiseksi veneet oli vedetty ylös maalle ja niistä oli poistettu airot.
Saksalaisten vankien kuljetuksessa käytettiin höyrylaivoja, joista tässä William. (Kuva: K. Illiminsky / Rami Wirrankosken kokoelma)
Kuorsalon sotavankileiri puretaan
Vaikka vangit olisi juuri ja juuri voitu sijoittaa Kuorsalon taloihin, ei saarta pidetty soveliaana vankileirisaareksi. Tämä havaittiin jo ensimmäisten tuntien aikana, jolloin toistatuhatta vankia oli siirretty n. 150 asukkaan kalastajakylään. Sen johdosta Rannikkoprikaatin komentaja pyysi Merivoimien esikuntaa harkitsemaan, voitaisiinko sotavankileiri siirtää pois prikaatin alueelta. Siirtopäätös kypsyi nopeasti, sillä merikomentaja ilmoitti, että höyrylaiva Williamin on lähdettävä Kuorsalosta aamulla 18.9. Haminaan mukanaan 500 vankia ja 20 vartijaa.
Suomen historian suuret ratkaisut tapahtuivat Moskovan Kremlissä, missä Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov saneli suomalaisille rauhan 19.9.1944. Oli kuviteltu, että voittoa saksalaisista olisi jotenkin voitu käyttää valttikorttina lieventämään rauhanehtoja, mutta Suomen rauhanvaltuuskunnan johtajan yrityksistä huolimatta Molotov ei edes halunnut kuulla koko asiasta. Häntä kiinnosti vain Pohjois-Suomessa olevien saksalaisten joukkojen poisajaminen.
Välirauhan ehdot muuttivat saksalaisten sotavankien asemaa Suomessa, sillä nyt heidät piti luovuttaa Neuvostoliittoon. Saksalaiset olivat tapahtuneesta katkeria, mutta eivät niinkään suomalaisille, vaan omilleen, jotka olivat jättäneet heidät pulaan.
Loput vangeista, runsaat 500, siirrettiin Kuorsalosta illalla 20.9. höyrylaiva Verdandilla Loviisaan. Kova kohtalo ei kuitenkaan näyttänyt nujertaneen saksalaisia, sillä laivan irrottauduttua Kuorsalon rannasta, sotavangit kohottivat maihin voimakkaasti kantautuvan laulun, ”Pelko pois Rosmarie”. Kuljetusalus Verdandi valitsi ulkoväylän, mutta Haapasaarten pohjoispuolella Länsi-Hallinkarin luona se karahti tukevasti karille. Jälkeenpäin saadun tiedon mukaan oli onni onnettomuudessa, sillä saksalaisten aikeena oli ollut saada aikaan kapina ja kaapata laiva. Yöllä saksalaiset saatiin siirretyksi paikalle saapuneeseen höyrylaiva Silviaan, joka kuljetti sotavangit Loviisaan. Täältä entisten aseveljien matka jatkui junalla Asikkalaan sotavankileirille Vääksyyn, josta heidät lokakuun lopulla 1944 luovutettiin Neuvostoliittoon. Vankeudesta tuli pitkä, sillä viimeiset saksalaiset sotavangit, joiden joukossa oli mm. kommodori Karl-Conrad Mecke, vapautuivat Neuvostoliitosta vasta vuonna 1955.
Sotavankien sosiaalinen rakenne
Keitä sitten olivat nämä saksalaiset sotavangit? Varsinaisina eliittiarmeijan sotilaina heitä ei voinut pitää, vaikkakin he olivat hankkineet taistelukokemusta. Vain alle kymmenen kuului aktiivipalveluksessa oleviin ja loput reserviin. Joukkoon mahtui toistasataa maanviljelijää ja maataloustyöläistä, noin kahdeksankymmentä metallimiestä, nelisenkymmentä rakennustyömiestä, hienomekaanikkoja, ravintolatyöntekijöitä, vaatetusalan työntekijöitä, puuseppiä, kauppiaita ja kauppa-apulaisia. Oman ryhmänsä muodostivat henkisen työn tekijät kuten opiskelijat, virkamiehet, lakimiehet, muusikot ja lääkärit. Sotavankien joukossa oli vielä elsassilaisia Ranskan kansalaisia, jotka oli otettu puolipakolla Saksan armeijaan.
Kuorsalo palaa arkeen
Kun Kuorsalon sotavankileiri oli purettu ja saksalaiset lähteneet, Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatilta tuli 23.9. käsky, jonka mukaan Kuorsalon luotsien täytyi perustaa Ulko-Tammioon 24.9. mennessä luotsivartiopaikka, joka tuli olla toimintavalmiina jo klo 12.00. Näin myös tapahtui ja asema miehitettiin ”olderman” Eero Siparin (= Hietapajan Eero) johdolla viidellä Kuorsalon luotsilla. Samana päivänä myös Kuorsalon siviiliväestö sai luvan palata evakosta kotisaarelleen. Rauhanehdoissa määritelty sotakorvausalusten ja sotakorvaustuotteiden vienti Neuvostoliittoon vilkastutti luotsaustoimintaa myös Kuorsalossa. Niin ikään miinanraivausalukset, jotka pitivät Kuorsaloa suojasatamanaan ja tukikohtanaan viestivät sodasta. Vaikka saksalaiset eivät ehtineet olla Kuorsalossa kuin muutaman päivän, oli monesta saaren asuintalosta ullakoita myöden anastettu erilaista arvokasta irtaimistoa. Sisätilat olivat epäsiistissä kunnossa ja joidenkin talojen huoneet oli rakennettu täyteen raakalaudasta tehtyjä kerrossänkyjä.
