KUORSALON XIII JUHANNUSLENTIS 23.6.2012

June 23, 2012

Salmenrannan voittoputki jatkuu ja jatkuu
Salmenrannan joukkueen tappioton voittokulku jatkuu Kuorsalon juhannuslentiksessä. Tänäkään vuonna ei sille löytynyt pysäyttäjää eikä edes kunnon uhkaajaa. Loppuottelussa Salmenranta sai vastaansa parin viime vuoden tapaan Norstienrannan eli Itäpuolen joukkueen. Jonkin verran edellisestä turnauksesta uudistunut ja saksalaisvahvistuksen saanut Norstienranta ei saanut peliään kulkemaan finaalissa. Vaikutti että se oli tyytyväinen jo mitalisijoitukseen ja finaalipaikkaan tiukahkon välieräkamppailun jälkeen Igluuvia vastaaan.

Norstienranta on ollut koko Juhannuslentiksen vuosikymmenen mittaisen historian ajan mitaleilla, mutta mestaruuksia on kertynyt vain kaksi Salmenrannan hallitessa pitkillä mestaruusputkillaan turnauksia. Muille joukkueille on jäänyt yleensä vain himmeämmät mitalisijat.

Salmenranta oli jälleen pelin kaikilla osa-alueilla johtava joukkue. Selvimmin sen ylivoima tuli esiin hyökkäyspelissä verkolla sekä pallovarmuudessa. Ylivoimaisuus yllytti salmenrantalaisia hyökkäämään niin paljon iskulyönneillä, että vastustajajoukkue sai välillä ainakin yhtä paljon pisteitä heidän lyöntivirheistään kuin omilla suorituksillaan.

Hyvässä kelissä pidettyyn turnaukseen osallistui seitsemän joukkuetta. Positiivista oli mestari-Salmenrantaa lukuun ottamatta kohtalaisen tasainen turnaus sekä yritteliäs mutta ei liian totinen peli. Joukkueissa on tapahtunut myös nuorentumista, mikä turvaa Juhannuslentiksen jatkuvuutta.

 

Tämän(kin)vuotisen juhannuslentiksen voittajajoukkueen Salmenrannan väkevää iskupeliä

 

Kuorsalon Juhannuslentiksen tulokset: 

Alkulohko A:
Salmenranta – Vekka 21 – 12
Igluuvi – Taskinen 21 – 15
Salmenranta – Igluuvi 21 – 2
Taskinen – Vekka 21 – 11
Salmenranta – Taskinen 21 – 10
Igluuvi – Vekka 21 – 9

 

Salmenranta 3 0 63 – 246

Igluuvi 2 1 44 – 454

Taskinen 1 2 46 – 532

Vekka 0 3 32 – 630

     

Alkulohko B: 
Norstienranta – Saunasaari 21 – 14
Saunasaari – Ellunranta 21 – 14
Norstienranta – Ellunranta 22 – 20

 

Norstienranta 2 0 43 – 344

Saunasaari 1 1 35 – 352

Ellunranta0234 – 430

     

Välieräpelit: (A1-B2, A2-B1)
Salmenranta – Saunassaari 21 – 10
Norstienranta – Igluuvi 21 – 13

Pronssiottelu:
Igluuvi – Saunasaari 21 – 15

KULTAOTTELU:
Salmenranta – Norstienranta 25 – 9

Lopputilanne:
I SALMENRANTA
II NORSTIENRANTA
III IGLUUVI

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Kävijät 1.8.2017 alkaen

Kuorsalo-Seura 2019

Kävijöitä 9.1.2012-31.7.2017 33.332kpl

Ota yhteyttä:

Mikäli sinulla on ilmoituksia, juttuja, kuvia tai muuta kysyttävää voit lähettää s-postin osoitteeseen kuorsaloseura@gmail.com tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella