Galleria Korusala & kyläkirjasto

Kuorsalon entisellä koululla, jonka ennen omisti Vehkalahti ja sittemmin Haminan kaupunki, on vuodesta 2015 asti toiminut yksityisenä kesähuvilana. Siinä ohessa toimii myös näyttelytila Galleria Korusala ja kyläkirjasto remontoiduissa luokkahuoneissa. Kirjastossa on luettavissa ja lainattavissa monipuolinen valikoima lahjoituksena saatuja kirjoja. Kirjaston yhteydessä on myös kansakoulun aikaista materiaalia sekä nurkkaus, jossa voi kirjojen lisäksi lainata lautapelejä, piirtää ja maalata vesiväreillä.

Galleriassa on järjestetty näyttelyitä kesäisin vuodesta 2021 lähtien ja kirjasto on avattu yleisölle samana vuonna. Koulun sivurakennuksessa on toinen näytteytila ja huone kangaspuille, jotka ovat kaikkien saarelaisten käytössä. Kirjastonhoito tapahtuu täysin vapaaehtoistoiminnan voimin ja kirjasto on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 13–16 tai sopimuksen mukaan kesäkuun puolestavälistä elokuun puoliväliin asti.

Galleria Korusalassa on vuosittain satoja kävijöitä. Siellä on vuodesta 2021 alkaen kuratoitu seuraavat näyttelyt:

  • Vuonna 2021: Kesäkaruselle, joka koostui useiden taitelijoiden teoksista

  • Vuonna 2022: Tero Kivelä — Napapiiri Arctic Circle

  • Vuonna 2023: Kuorsalolan taiteilijat (yhteistyössä Kuorsalo-Seuran kanssa)

  • Vuonna 2024: Vuoden 2023 palkitut luontokuvat, Alexander Lindebergin piirtämät sotakuvat vuodelta 1943 sekä Hanna Variksen tarinallista grafiikkaa.

  • Vuonna 2025: Kuorsalon koulu 130 vuotta -juhlanäyttely. Esillä oli vanhoja valokuvia Kuorsalosta sekä vanhoja opetustauluja ja -aineistoa. Lisäksi Emma Peuran suo- ja metsäsyövytysgrafiikasta oli asetettu näytteille.

Arkistosta: