Kuorsalon historiaa lyhyesti
Kuorsalo on itäisen Suomenlahden vanhoja saarikyliä. Pääsaaren lisäksi kylään kuuluu kolmisenkymmentä pienempää saarta ja luotoa. Viipurin ristiretken (1293) jälkeen kylä kuului Viipurin linnan alaisuuteen. 1500-luvun lopulla siitä tuli Vehkalahden pitäjän kylä ja nykyisin se on osa Haminan kaupunkia. Ruotsin alamaisuudesta Venäjän alamaisiksi kuorsalolaiset siirtyivät Hattujen sodan jälkeen Turun rauhassa 1743.
VARHAISIMMAT MERKIT ASUTUKSESTA Kuorsalossa liittyvät havaintoihin ohranviljelyn alkamisesta saarella 1200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua, ns. pronssikaudella. Pronssikaudelta ovat peräisin mm. Vähä-Harvajanniemen Kainaloviikin upeat röykkiöhaudat ja laivalatomus.
Lisää esihistoriallisia hautoja löytyy Kuorsalon Pitkänniemen Savilahden rannoilta: myöhäiselle rautakaudelle ajoitettu röykkiö ja samalta ajalta oleva laivalatomus (klikkaa linkkiä). Myös Pörstingin vanhempi kummeli on tutkimuksissa osoittautunut entiseksi hautaröykkiöksi (kierrätystä!). Varsinainen esihistoriallinen hautasaari (toistaiseksi tutkimatta) on Houtere. Sen sijaan Kuorsalon Raviikista (Gravviik, suom. hautalahti) hautoja ei ole löytynyt, lieneekö syynä alueella harjoitettu kivenlouhinta tai muu kivien keräily. Esimerkiksi Pitkänniemen luotsiaseman aallonmurtajan rakentajat Talvisodan jälkeen käyttivät Vanhankylänlahden salmen rannalla Kunushaminan kalliolla olleen laivalatomuksen kiviä.
Sama paleobotaaninen tutkimus, joka paljasti Kuorsalon varhaisimman tiedetyn asutuksen iän, kertoo myös, että pysyvä viljanviljely saarella alkoi 1200-luvulla jälkeen ajanlaskumme alun, siis jo ennen Viipurin linnan perustamista. On monia perusteltuja syitä olettaa saaren saaneen asukkaansa viimeistään viikinkiajalla.
ENSIMMÄISEN KERRAN KUORSALO ("KORUSALA") MAINITAAN kirjallisissa lähteissä 1387.
Vuoden 1557 kalaveroluettelossa mainitaan ensimmäisen kerran sukunimi Lommi (Lars Lom, suom. kuikka). Kaikki saaren vanhat suvut - nykyiset Lommit, Siparit, Korjukset, Korjuslommit ja Arvilommit ym.) polveutuvat Lommin suvusta.
KUORSALON JA SEN SAARISTON PAIKANNIMISTÖSSÄ on kolme ikäkerrostumaa. Vanhin kerrostuma on suomenkielinen (esim. Launasenniemi launipuikosta). Iältään keskimmäinen ja laajin on ruotsalaisperäinen ja nuorin 1500-luvulla tapahtuneen suomalaistumisen seurauksena suomenkielinen. Suomalaistuminen oli seurausta Ruotsin ja Venäjän välillä käydystä 25-vuotisesta sodasta 1570-95, jolloin sekä Vehkalahti että Virolahti saivat kokea sodan kauhut pahimmillaan. Vehkalahdella venäläiset tappoivat 31 ja veivät vangeiksi 476. Virolahdella surmattujen määrä oli 88 ja vangeiksi joutuneita oli 530. Virolahden kylistä tappiot olivat suurimmat Kallfjärdissä (nyk. Sydänkylä-Klamila): 76 surmattua ja 12 vankia. Kuorsalon vankiluku - 22 - oli suurin kaikista Vehkalahden ja Virolahden kylistä.
KUORSALON VANHAKYLÄ sijaitsi ohikulkijoiden silmiltä suojassa saaren sisämaassa, Vanhankylänlahden rannalla. Sieltä asutus siirtyi 1800-luvun kuluessa saaren ulkorannoille, erityisesti Vekanlahden rannoille ja Leervikkiin. Vanhankylän elävät ihmiset erotti hautuumaan vainajista Iikluuvi.
KUORSALON HAUTUUMAA on yksi Suomen vanhimmista edelleen käytössä olevista hautausmaista. Erikoista on myös se, että sen omistavat Kuorsalon ja sen naapurisaari Tammion vanhat kantasuvut, ei siis kirkko eli tässä tapauksessa Vehkalahden ev.lut. seurakunta. Ei pidä hämmästyä, että saarelaiset yleensä vievät vieraansa oitis hautuumaalle!
KUORSALON HOUKUTTELEVUUS 3300 vuotta sitten perustui saariston tarjoamiin mahdollisuuksiin: hylkeenpyyntiin ja muuhun metsästykseen, kalastukseen ja keräilyyn. Aikojen saatossa elinkeinojen kirjoa rikastuttivat talonpoikaispurjehdus ja 1500-luvulta luotsaus.
PIETARIN SYNTY 1700-luvun alussa merkitsi myös kuorsalolaisille ajan oloon taloudellista hyvinvointia. Pietariin vietiin kiveä, halkoja ja kalaa, ja maksu saatiin rahassa - toisin kuin seprakaupassa, jossa suolakala vaihdettiin rukiiseen ja perunaan.
Aluksi tosin oli toivuttava Hattujen sodan ruotsalaissotilaiden saareen tuomasta "rutosta" (oikeammin kai punataudista), joka talven 1742-43 aikana kaatoi hautaan 22 kuorsalolaista. Muutaman vuosikymmenen kuluttua saari oli taas jaloillaan. NELJÄNTENÄ MARRASKUUTA 1778 kuusi Kuorsalon isäntää osti Summan kartanon omistajalta raatimies Jakob Henrik Bruunilta vanhat saarelaismaat takaisin omille suvuilleen. Suuri merkitys saariston ja rannikon asukkaille oli talonpoikaispurjehduksen vapauttaminen. Vuodesta 1830 saatiin purjehtia kaikkiin Itämeren satamiin ja 1850-luvulla luvan piiriin tulivat myös Pohjanmeren satamat.
HYVINVOINNIN LISÄÄNTYMINEN näkyi väen ja talojen määrän kasvuna.
1900-luvun alussa Kuorsalossa oli 55 taloa ja niissä 200 - 300 asukasta.
Vanhankylän viimeinen asukas ("Lommin mummo") kuoli n. 1910; Leerviikissä oli 7 taloa; Itäpuolella 15; Vekassa 11; Moosenmäellä 7; Tallourissa 11 ja Muusourissa 3 taloa.
1800-luvun aikana ja 1900-luvulla ennen toista maailmansotaa saari eli suuruutensa aikaa sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Positiivisesta kehityksestä kertovat saarelaisten itselleen perustama kansakoulu (1895-1959), monet aktiivisesti toimivat seurakunnalliset ja muut yhdistykset, erityisesti nuorisoseura, Marttayhdistys sekä Voimistelu- ja Urheiluseura Kuorsalon Saarenpojat.
1910 valmistui Haminanpohjan rannalle Seurantalo, joka edelleen kokoaa saarelaiset Kuorsalo-Seuran kesäjuhlille ja syksyisin Kuorsalon Metsästäjien hirvisopalle Voksi-Weikkojen antaessa tahtia. Seurantalon pihalla on saaren huippu-urheilijoiden muistotaulut (olympiamitalistit Veikko ja Oiva Lommi sekä Tapio Korjus ja iso joukko Suomen mestareita!)
1900-luvun alussa saari alkoi kiinnostaa ulkopuolisia kesänviettäjiä. Magnus Enckell ystävineen viihtyi ja maalasi Natourinniemellä, jota alettiin pian kutsua Enckellinniemeksi.
Vilniemen kartanon vävy professori Kaarle Krohn vuokrasi ns. Kapteenintaloa purjehdusretkiensä kohteeksi. Muutamina kesinä Kaarle Krohn toimi juhlapuhujana kesäjuhlilla, joiden tarkoituksena oli rahoittaa kansakoulun ja kyläkirjaston työtä. Hän myös valitsi kirjastolle sen ainutlaatuisen hyvällä maulla valitun peruskokoelman. Krohnin sisaren Ainon ja virolaisen Oskar Kallasin tiet yhtyivät Kuorsalossa.
II MAAILMANSOTA alkoi Kuorsalossa 30.11.1939 kun taivaalle ilmaantui Mäntlahden suunnalta kolme venäläiskonetta, jotka lensivät yli Vekanlahden Vanhankylänlahden suuntaan räjähdyspommeja pudottaen. Ourinniemellä sijainnut luotsi Emil Siparin talo tuhoutui, mutta vaimo selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla. Samana päivänä myös Seurantalo sai sirpalevaurioita. Myöhemmin Talvisodan aikana paloi Ristniemen luotsiasema. Saaren asukkaat lottia lukuunottamatta evakuoitiin mantereelle ja siellä sai surmansa venäläisen konekivääriampujan luodista saaren ainoa siviiliuhri, Julius Lommin vaimo Marjaana.
Jatkosodan aikana saaren naiset olivat lottatöissä, miehet erilaisissa sotilastehtävissä. Ulko-Tammiossa oli moottoritorpedoveneiden ja vartiomoottoriveneiden tukikohta ja niihin löytyi sekä miehistöä että päälliköitä myös omasta takaa. Venäläisten suurhyökkäys heinäkuussa 1944 tuntui myös Kuorsalossa. Pommituksissa tuhoutui taloja ja ulkorakennuksia Vekanniemellä ja Moosenmäellä. Saaren väestö evakuoitiin taas mantereelle, ja Iikluuvinpohjaan alettiin kaivaa joukkosidontapaikkaa. Syyskuun puolivälissä, aselevon venäläisten kanssa jo alettua, Kuorsalon kautta kuljetettiin eteenpäin 14.-15.9. Suursaaren taistelussa vangeiksi saatuja saksalaisia.
Sotien jälkeen luovutetun Porkkalan huolto työllisti saaren luotseja. Huippuvuosi oli 1946, jolloin Kuorsalon luotsiaseman palveluksessa oli tilapäisesti 26 luotsia ja luotsausten määrä 2320. Neuvostoliitto halusi miinavaaran takia laivojensa käyttävän turvallisempana pidettyä rannikkoväylää.
KYLÄN KUOLEMA
Vuonna 1960 Kuorsalon luotsiasema lakkautettiin ja jäljellä olevat neljä luotsia siirtyivät Haminan luotsiaseman palvelukseen.
Kansakoulu oli lakkautettu jo edellisenä vuonna. Klamilan Osuusliikkeen Kuorsalon myymälä sinnitteli vielä; ensin ympärivuotisena, sitten kesäkauppana ja lopulta sekin lakkautettiin.
Saaren vanhukset alkoivat luopua karjanpidosta: lehmästä, joka oli antanut maidon, kerman ja voin; vasikasta ja possusta, josta oli saatu lihaa ja kanoista, jotka olivat antaneet munia. Sitten olikin jo helppo lähteä myös itsen, talviajaksi mantereelle ja sitten joskus, oli kevät, kesä, syksy tai talvi, kotisaaren hiekkaan Matrukanvuoren juurelle.
Vuonna 2010 saarella asui ympärivuotisesti neljä paluumuuttajaa. Kun lukua verrataan vuoden 2009 väkimäärään (kaksi), lisäys on prosentuaalisesti merkittävä.
Marjatta Astrén
TM FM
