Uutiset

Juttutupa 29.6.2019

Hyvä saarelainen Perinteisessä Juttutuvassa Seurantalolla 29.6.2019 klo 14 - 16 jutellaan kuorsalolaiseen merenkulkuun liittyvistä asioista. Tervetuloa rupattelemaan ja kuuntelemaan. Kuorsalo-Seura…

Vaarallisen jätteen ja metallin keräys Kuorsalossa 2.7.2019

Kymenlaakson Jäte Oy järjestää yhdessä Lassila&Tikanojan ja Kymen Saaristoliikenteen kanssa maksuttoman keräyspalvelun Kuorsalon asukkaille tiistaina 2.7.2019 kello 10–13. Keräyspaikkana on…

Postinjakelu Kuorsaloon loppuu

Postilta saadun tiedon mukaan Kuorsaloon ei enää jaeta postia. Lähin jakelupaikka on Mäntlahdessa, jonne halukkaat voivat laittaa laatikon. Lisätietoja ohessa.

Hautuumaatalkoot 11.5.2019

Hautuumaa laitettu kesäkuntoon talkoilla. Seura kiittää talkooväkeä!

Juttutupa 30.6.2018

Tuulisessa ja koleassa "kesä"säässä liki 20 saarelaista oli kerääntynyt tuulensuojaan Seurantalolle juttelemaan elämästä Kuorsalossa talviaikaan. Nautittiin siinä samalla Kuorsalo-Seuran tarjoamat…

Kuorsalon XIX Juhannuslentisturnaus 23.6.2018

Salmenranta pysyy voittamattomana Salmenrannan voittanutta joukkuetta ei vain löydy Kuorsalon Juhannuslentiksessä. Se todentui tänäkin vuonna 19. kerran pelatussa seitsemän joukkueen turnauksessa.…

Hautuumaatalkoot 12.5.2018

Varsin pienellä osallistujamäärällä saatiin hautuumaa jälleen siivotuksi. Tosin omia talkoita näytti olleen jo kevään mittaan ja alue on nyt hienossa kunnossa. Kuorsalo-Seura kiittää talkooväkeä jota…

Riista- ja kalailtamat 10.2.2018

Perinteiset iltamat pidettiin jälleen Haminan Wanhalla Työskillä. Ohjelmassa olutmaistiaiset, arpajaiset runsaine voittoineen, historia-aiheinen tietokilpailu pöytäkunnittain, maittavaa ruokaa…

Kesäjuhlat 8.7.2017

Juhannuslentis 2017

Kuorsalon kesäjuhlat 2016

Mökeistä, veneistä, teltoista ja kenties saaren rannoiltakin saapui kesäjuhlille nuorempaa ja iäkkäämpää väkeä jälleen runsain määrin. Sää suosi tapahtumaa tänäkin vuonna - kesä näytti lähes parhaita…

KUORSALON XVII JUHANNUSLENTOPALLOTURNAUS 25.6.2016

Kuorsalon Juhannuspäivän Lentopalloturnauksessa jatkui sama sävel kuin seitsemän vuotta aiemmin voittajan osalta. Salmenrannalle ei löytynyt vieläkään voittajaa eikä lopulta edes vahvaa haastajaa.…

Riista- ja kalailtamat 13.2.2016

RIISTA- JA KALAILTAMIEN KUVASATOA 2015

Hyvältä näytti maistuvan ja hauskaa näyttää olleen!

VANHANKYLÄN NIITTOTALKOOT

KUVIA KESÄJUHLISTA 2014

RIISTA- JA KALAILTAMIEN 2014 KUVASATOA

Kuorsalon ja Tammion talviset Riista- ja kalailtamat pidettiin 8.2.2014 klo 18.00 Lounashuone Kustaassa. (Haminan Wanha Työski) Tilaisuus oli onnistunut ja saarelaiset ja saarenhenkiset nauttivat…

Kesäjuhlat 2013

KUORSALON XIV JUHANNUSLENTIKSEN TULOKSET 22.6.2013

Salmenrannalle ei löydy voittajaa Salmenrannan voittoputki jatkuu jatkumistaan, kun se voitti jo viidennen kerran perättäin Kuorsalon XIV Juhannuslentisturnauksen häviämättä jälleen yhtään ottelua.…

KUORSALON XIII JUHANNUSLENTIS 23.6.2012

Salmenrannan voittoputki jatkuu ja jatkuu Salmenrannan joukkueen tappioton voittokulku jatkuu Kuorsalon juhannuslentiksessä. Tänäkään vuonna ei sille löytynyt pysäyttäjää eikä edes kunnon uhkaajaa.…