Yleisesitykset:

Toim. Harri Nopanen

Esihistoria:

Asutus ja väestö:

Kuorsalon asujaimisto isonvihan jälkeen.

Paikannimistö:

Hautausmaa:

Elinkeinot:

-Kauppamerenkulku.
-Kivenlouhinta.
Metsästys.
-Suksisepät
-Talonpoikaispurjehdus
-Vesiliikenne

Maanomistus:

-Isojako ja ensimmäinen halkominen

Koululaitos:

-Kinkerit ja kiertokoulu

Sota-ajat:

-Iso- ja pikkuviha
-Sisällissota 1918

Vapaa järjestötoiminta:

-Kuorsalo-seura
-Käsityöseura
-Martat
-Metsästysseura
-Naisvoimisteluseura
-Nuorisoseura
-Raittiusseura
-Suojeluskunta- ja Lotta-toiminta
- Woxi-Weikot

Tarinat ja henkilöt:

VÄLIRAUHAN TAPAHTUMIA KUORSALOSSA 1940-1941

Tuomo Silenti

Talvisodan jälkeen valtakuntamme puolustus vaati uudet suunnitelmat, sillä itäraja kulki nyt Virolahden saaristossa ja vain 13 kilometrin päässä Kuorsalosta. Uutta pääpuolustuslinjaa ns. Salpa-asemaa alettiin kiireesti rakentaa huhtikuussa 1940. Linnoitustöihin saapui Ruotsista lähes 1000 vapaaehtoista työmiestä, joista osa sijoitettiin Klamilaan. Naapurimaalta saatiin lisäksi asiantuntija-apua, työkoneita, kalustoa, ajoneuvoja ja valussa käytettyä betoniterästä, josta Suomessa oli huutava pula. Salpalinjan merisivustajatke alkoi Ulko-Tammiosta edeten Mustanmaan, Ruissaaren ja Niinisaaren kautta Sydänkylään. Betonista valettuja ja kallioon louhittuja kantalinnoitteita käsittävä puolustusasema jatkui aluksi Luumäelle, mutta myöhemmin aina Petsamoon asti. Tähän jättimäiseen suururakkaan Ruissaaressa osallistui kuorsalolaisista Helsingin olympialaisten pronssimitalisoutaja Oiva Lommi. Suomen puolustusta vahvistettiin myös siten, että rauhanajan vakinaisen väen määrä kaksinkertaistettiin pidentämällä asevelvollisuusaika kahdeksi vuodeksi. Muutoksen jälkeen armeijassa palveli samanaikaisesti kaksi ikäluokkaa eli 1919 ja 1920 syntyneet.

Virolahden alalohkosta II linnakkeisto

Koska välirauhan aikana suursota Euroopassa laajeni entisestään, Suomen turvallisuuteen ja puolustamiseen kiinnitettiin kaikki mahdollinen huomio. Kuorsalo oli kuulunut talvisodassa Kotkan lohkon osana Virolahden alalohkoon, mutta muuttuneessa tilanteessa rannikon puolustus organisoitiin uudelleen. Kotkan lohkon nimeksi tuli Rannikkotykistörykmentti 2 (RT2) ja keväällä 1941 se muutettiin Kotkan Rannikkotykistörykmentiksi (KotRT). Virolahden alalohkosta muodostettiin kapteeni Antero Rautavaaran komentama II linnakkeisto (II/RT2), joka käsitti rintamavastuussa olevan etulinjan. Tämä ns. Vehkalahden linnakkeisto koostui Ulko-Tammion, Kukkion, Mustanmaan, Niinisaaren ja Ruissaaren linnakkeista sekä kahdesta Sydänkylän tykkiasemasta.

Komentoporras asettuu Kuorsaloon

Kun linnakkeiston komentaja Antero Rautavaara sijoitti esikuntansa komentoportaan 8.6.1940 Kuorsalon kansakoululle, liittoutuneiden joukot olivat juuri onnistuneet pelastautumaan Dunkerquesta Englannin kanaalin yli. Norja antautui seuraavana päivänä ja viikkoa myöhemmin saksalaiset joukot marssivat Pariisiin. Samoihin aikoihin neuvostojoukot miehittivät Liettuan, Latvian ja Viron. Kapteeni Rautavaara ei majoittunut koululle, vaan asettui perheensä kanssa asumaan Itäpuolelle Joose Korjukselle (P. & M. Arvilommin talo). Sinne oli vedetty sotilaspuhelinlinja Vähän-Harvajanniemeltä Ristniemennokkaan merenpohjalla kulkevaa merikaapelia pitkin. Esikunnan johtoporras oli hajasijoitettu eri puolelle kylää. Teknillisen toimiston päällikkö reservin insinööriluutnantti Botho Estlander ja komentajan adjutantti reservin vänrikki V. Airola majoittuivat Alfred Korjuslommille (Lindenin talo). Viesti- ja tiedustelu-upseeri reservin vänrikki Reino Laakso Iivari Niemelän taloon (nyk. Aarno Siparin lasten omistuksessa) ja esikunnan vääpeli pursimies Tauno Risu Siparille. Kenen Siparin talosta on ollut kyse, on jäänyt epäselväksi. Viestikeskus ja radioasema perustettiin kaupan taloon. Todettakoon, että Niemelän rakennukseen Vekkaan oli jo 1930-luvulla vedetty puhelin, sillä silloin talossa asui Kuorsalon luotsiaseman luotsivanhin Matti Niemelä. Klamilaan, kauppias Abel Klamin taloon (ns. Majatalo), jäi edelleen linnakkeiston esikunnan taloustoimisto päällikkönään reservin vänrikki Anton Tupola.

Rautavaara hylkää Norstianrannan

Antero Rautavaaran toisena vaihtoehtona esikunnan paikaksi Kuorsalossa oli ollut pankinjohtaja Walter Sundqvistin huvila (Bernerin talo) ja sen viereinen Jalmari Lommin talo (Ilona ja Tuomo Silennin sekä Helena Palménin talo). Komentajan käytyä tutustumassa Norstianrantaan keväällä 1940 hän oli pitänyt alueen syrjäistä sijaintia hyvänä, mutta idän puoleisille tuulille avautuvaa rantaa satamapaikkana liian vaarallisena. Suojaisen ankkuripaikan puuttuminen sai kapteenin epäröimään ja perustamaan esikunnan Vekkaan. Päätöksen teon vaikeutta kuvasti vielä se, että komentaja oli asunut viikonpäivät Lommin talossa ennen kuin teki lopullisen valinnan. Rautavaaran päällikkyys Kuorsalossa kesti vuoden 1941 alkuun, jonka jälkeen hänet määrättiin Pellingin Lohkon komentajaksi.

Esikunta sittenkin Tallouriin

Ennen pitkää komentoporras siirtyi kuitenkin koululta Tallouriin talvisodan tapaan Aleksanteri Arvilommin taloon (Risto ja Paavo Taskisen talo) ja Haminaan muuttaneen Justus Arvilommin huvilaan. Kuten edellisestä kävi ilmi, esikunnan sijoittaminen koululle ja Tallouriin ei ollut itsestään selvä, sillä Vekanlahden rannalta kohoava korkeakivijalkainen koulu ja Arvin Saskan suurikokoinen rakennus erottuivat selvästi ympäristöstään. Ja olihan talvisodan ensimmäisen päivän pommitus juuri osunut läheiselle Ourinniemelle. Mutta toisaalta sekä Vekasta että Tallourista oli lyhyt matka sotalaivoille, jotka pitivät Vekanlahtea ankkuripaikkanaan. Lähellä sijaitsivat lisäksi Kuorsalon kauppa sekä seurantalo, jossa toimi sotilaskoti ja johon osa miehistöä oli majoitettu.

Sotilaat vaativat muonitusta

Aivan tarkkaa tietoa Kuorsalon esikunnan välirauhan aikaisesta henkilöstön lukumäärästä ei ole käytettävissä, mutta esimerkiksi sotavuoden 1941 lopussa vahvuus kirjattiin seuraavasti: 10 upseeria, 19 aliupseeria, 42 miestä ja 10 lottaa. Epäilemättä tällaisen sotajoukon muonittaminen ja kaikkinainen huolto vaati monenlaisia järjestelyjä ja ennen kaikkea kuljetuksia. Posti-, henkilö- ja muonakuljetukset Mäntlahteen hoidettiin kolme kertaa päivässä armeijan yhdysmoottoriveneellä (YM 51). Vain Kuorsalon-Tammion vakiintuneina postipäivinä ”Yyämmä” ei ajanut postituuria, koska sen hoitivat omilla moottoriveneillään siviilipostinkuljettajat tammiolaiset Aaro, Osmo ja Nestor Lommi. Linnakkeiston esikunnan huoltokuljetuksia tapahtui myös Manstuolista. Sinne oli valmistunut tie Sydänkylästä vuoden 1940 lopulla, kun kahden raskaan Canet-tykin tuliasemien valussa käytetty hiekka haettiin Manstuolin hiekkakuopista. Samanaikaisesti Manstuolinniemen pohjoisrannalle Vihtori Siparin omistamalle maalle rakennettiin jykevä siltakastilla varustettu laituri, jonka kautta alettiin huoltaa ulkosaarten linnakkeita. Kuorsalossa ”Yyämmän” poijupaikka sijaitsi Iikluuvinpohjassa Lauri Arvilommin laiturin (nyk. Pentti Suomalaisen laituri) vieressä.

Aivan jatkosodan kynnyksellä Kuorsalon esikunnan käytössä oli seuraavat alukset: hinaaja Ristniemi, YM 51, Suojeluskuntapurret SP 38 ja SP 10, jonka kipparina toimi Pellervo Arvilommi ja matruusina veljensä Paavali Arvilommi. Hinaaja Sirius ajoi arkipäivisin reittiä Hamina-Kuorsalo-Mustamaa-Kukkio. Paluu Haminaan tapahtui seuraavana päivänä Mustanmaan ja Kuorsalon kautta. SP 38 ajoi joka päivä kaksi vuoroa reitillä Kuorsalo-Manstuoli-Kuorsalo. Talvella matkat mantereelle ja ulkolinnakkeille tapahtuivat jäitse etupäässä hevoskuljetuksina viitoitettuja tieuria pitkin.

YM 51 oli samanlainen kuin kuvassa näkyvä moottorivene. Numero oli vain eri. (SA-kuva).

Kala ja maito tekevät kauppansa

Esikunnan perustaminen Kuorsaloon vilkastutti saarelaisten ja myös mäntlahtelaisten elämää. Sotilaat oli muonitettava ja siksi varsinkin kala ja maito tekivät kauppansa. Vanhoista II:n linnakkeiston taloustoimiston laskuista käy ilmi, että syksyllä 1940 kalastajat Evert Sipari, Onni Arvilommi ja Aleksanteri Sipari (= Tommon Saska nuorempi) olivat myyneet suolasilakkaa, tuoretta silakkaa ja ahvenia linnakkeiston esikunnalle useammassa erässä määrien vaihdellessa 15 kilosta 85 kiloon. Myös mäntlahtelaisille avautui markkinarako Kuorsalosta. Kauppias Raussi toimitti näet esikunnalle kuukausittain 800 litraa maitoa ja Huugo Sipilä myi haukia sekä ahvenia eräänkin kerran 200 kiloa. Epäilemättä saarelaiset kauppasivat esikunnalle muitakin elintarvikkeita kuten perunoita ja muita juureksia, mutta niistä vain ei ole säilynyt kuitteja.

Kauppa saa uusia asiakkaita

Kuorsalon kauppa (Saarniahon talo) sai joulukuussa 1940 uuden tomeran kaupanhoitajan Siviä Salon. Hän muutti viisihenkisen perheensä kanssa saareen Sydänkylästä toimittuaan jo sitä ennen Klamilan Osuusliikkeen palveluksessa. Linnakkeiston esikunnalle myytiin Kuorsalon kaupasta mm. 1 metri valkeata kangasta, joitakin litroja Unica-merkkistä venelakkaa, 1 rulla pergamenttia, 1 kg pärekattonauloja, hiivaa, perunajauhoja, etikkaa ja laakerinlehtiä. Aivan vuoden 1940 viimeisinä päivinä Siviä Salo tilasi esikunnalle 8 potkukelkkaa ja 8 potkukenkää. Merkittävä Kuorsalon kaupan asiakas oli myös Rannikkosotilaiden Huoltoyhdistys, joka perusti Sotilaskodin Kuorsalon Seurantalolle, nykyiseen buffetiin. Rannikkosotilaskodin toimintaperiaatteena oli ”järjestää merirajojemme vartijoille viihdytystä heidän vapaa-ajoikseen”. Niinpä syyskuussa 1940 ”vihreät sisaret” ostivat kanttiiniinsa 150 kiloa vehnäjauhoja ja 100 kiloa palasokeria. Varmasti kaupasta hankittiin esikunnan tiliin muitakin tuotteita, mutta niistäkään ei dokumentteja ole säilynyt jälkipolville. Sotilaskodissa tarjottiin mm. kahvia ja korviketta sekä aikakauden suosikki tuotetta ranskanleipää.

Siviilimoottoriveneet armeijan käytössä

Armeijalla on kaikissa olosuhteissa oltava valmius reserviläisten nopeaan kutsumiseen ylimääräisiin harjoituksiin tai liikekannallepanoon. Kuten jo aikaisemmin todettiin, II linnakkeisto sijaitsi etulinjassa aivan merirajan tuntumassa. Sen reserviläisistä ja suojeluskuntalaisista muodostettavien joukkojen kokoontumispaikat oli määrätty seuraavasti: Klamilan sahanranta ja Mäntlahden uuden laiturin ranta. Leppäniemi Harvajanniemen eteläkärjessä ja Manstuolinniemi toimivat varakokoontumispaikkoina vaikeiden tilanteiden varalta. Täältä joukot oli määrä kuljettaa Kuorsaloon, Kukkioon, Mustaanmaahan, Niinisaareen ja Ruissaareen. Mäntlahdessa kokoamista johti kersantti Hannes Kiri varalla alikersantti Olli Kiri ja Klamilassa vääpeli V. Kaivolainen varalla suojeluskuntalainen Viljo Klami. Armeijan alusten lisäksi siirtokuljetuksista huolehtimaan linjalla Mäntlahti-Kuorsalo-Mustamaa-Kukkio oli määrätty Joose Korjuksen, Viljo Mäkelän ja Eino Kantolan moottoriveneet. Varalla oli vielä Eero Siparin ja Iivari Niemelän moottoriveneet. Pitkäpaatelainen luotsi Eino Kantola työskenteli talvisodan jälkeen Kuorsalon luotsiasemalla ja asui perheineen Itäpuolella Aleksanteri Korjuksen talossa kesän lopulle 1941. Kantolat oli evakuoitu Kuorsaloon, kun Moskovan rauhassa 1940 Pitkäpaasi oli joutunut Neuvostoliitolle.

Polttoainevarastoja Kuorsaloon

Paitsi että Kuorsalossa toimi II:n linnakkeiston esikunta, saari oli monilukuisten sota-alusten huolto- ja ankkuripaikka. Koska saarella säilytettiin polttoainetta, oli säiliöt ja tynnyrit palovaaran johdosta hajasijoitettu mm. Iikluuviin ja Korjuksen hiekan yläpuolelle kaivettuihin hiekkakuoppiin. Maan alle upotettuina ja hiekkavalleilla suojattuina varastot muodostuivat vähemmän vaarillisiksi mahdollisen tulen päästessä irti. Vuoden 1940 lopulla Kuorsaloon oli varastoitu 5 tonnia bensiiniä, 5 tonnia valopetrolia ja 5 tonnia moottoripetrolia (määrä vastasi runsaat 100 kpl 200 litran tynnyriä). Näistä säiliöistä tankattiin sekä armeijan alukset että armeijan käytössä olleet siviilien moottoriveneet. Hiekkaan tehdyt kaivannon erottuivat maastosta vielä pitkään 1950-luvun lopulle. Saareen oli lisäksi varastoitu räjähdysaineita ja pioneerien käyttämää materiaalia.

Välirauhan ajan kyläpäälliköt

Kuorsalon Merisuojeluskunnan kyläpäällikkönä toimi vielä välirauhan kesänä suojeluskunta-alikersantti luotsi Aaro Arvilommi apunaan poikansa vakinaisessa väessä kersantin vakanssilla palvellut suojeluskuntalainen Pellervo Arvilommi. Tässä tehtävässä samoin kuin Vehkalahden Merisuojeluskunnan esikunnan jäsenenä Aaro oli ollut jo vuodesta 1938 lähtien. Kyläpäällikkö oli kyläosastonsa sotilaallis-hallinnollinen johtaja, jonka tuli vastata kylän suojeluskuntatoiminnasta sekä liikekannallepanon tapahtuessa jakaa palvelukseen astumismääräykset kaikille kylän reserviläisille. Kyläpäällikön apuna toimi poikatyönjohtaja sekä ampumakoulutuksesta vastannut harjoituspäällikkö. Näitä tehtäviä oli monen vuoden ajan hoitanut luotsi Eero Sipari (= Hietapajan Eero). Vehkalahden sekä Haminan merisuojeluskuntien meripoikaosastojen leiri järjestettiin Kuorsalossa 2. – 5.7.1940. Poikaleiripäivät oli odotettu vuosittainen kohokohta nuorukaisten koulutuksessa. Eero Sipari ei enää tässä vaiheessa johtanut poikatyötä, vaan tehtävästä huolehti kyläpäällikkö.

Kuorsalo osa Mustanmaan vartioaluetta

Merivartijoiden tehtävänä oli rauhan palauduttua maaliskuussa vuonna 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välille huolehtia mm. merirajan turvallisuus- ja puolueettomuusvartioinnista. Koska maailmanpoliittinen tilanne jatkui erittäin jännittyneenä, vartiointi oli pidettävä mahdollisimman tehokkaana. Siksi Virolahden alalohkon komentaja kapteeni Rautavaara antoi heti talvisodan päätyttyä puolustusvoimien osaksi alistetuille merivartijoille tiukat määräykset vartioinnista. Perustettiin Mustanmaan vartioalue, jonka keskuksena oli linnakesaari. Vartioalueella toimivat mm. Ulko-Tammion, Kuorsalon ja Suur-Pisin merivartioasemat sekä Huovarin, Santion ja Hurpun tähystysasemat. Suur-Pisin asemalla venemiehen tehtäviä hoiti reservin tykkimies Veikko Mäkelä, joka oli saanut moottorimiehen erikoiskoulutuksen. Kaikki yksiköt varustettiin ilmavalvontakalustolla, prismakiikarilla, suuntimalevyllä, laiva- ja lentokonekuvastolla, viestipäiväkirjalla ja merivartiopalvelusta koskevilla ohjeilla. Tiedustelu piti suorittaa huomiota herättämättä ja vain selvä aseellinen hyökkäys oikeutti aseelliseen vastarintaan. Kuorsalon merivartioaseman päällikkönä toimi reservin alikersantti Pentti Mäkelä (ei Kuorsalon P. Mäkelä) ja venepäällikkönä reservin tykkimies M. Mauno. Jatkuvaa partiointia ylläpidettiin Kuorsalosta käsin Mustanmaan kaakkois- ja eteläpuolella sekä Ulko-Tammion ja Kukkion itä- ja eteläpuolella. Lisäksi suoritettiin tehostettua partiointia yöllä ja huonon näkyvyyden vallitessa välillä Hurppu-Ryöholma-Santio-Kinnari-Huovari-Lumiluoto. Avovesikaudella merivartioinnissa käytettiin suoraan linnakkeiston komentajan alaisuudessa olevaa vartiomoottorivene 9:ää (VMV 9), jonka asemapaikka oli Mustanmaan linnakkeen laituri. Vartiomoottoriveneen Areksen naftamoottori kehitti 22-24 solmun nopeuden ja rauhan aikana alus oli varustettu kotimaisella 20 mm:n tykillä. Vemman ohella partioretkillä käytettiin erilaisia apuveneitä kuten Ulkovartiovene n:o 2:ta, jonka päällikkönä toimi reservin tykkimies Olli Arvilommi. Lisäksi käytössä oli vielä siviileiltä ”lainattuja” kalastajamoottoriveneitä. Talvella tiedusteluretket tapahtuivat hiihtäen. Loppukeväästä 1940 Kuorsalon merivartioasema muutti Ulko-Tammioon.

Vartiomoottorivene 9 lipuu Ulko-Tammion satamaan heinäkuussa 1942. (SA-kuva).

Sotaharjoitukset enteilivät sotaa

Tammi-helmikuussa 1941 Neuvostoliitto painosti ankarasti Suomea, sillä itänaapurin tavoitteena oli saada yksinoikeus Petsamon nikkelikaivoksen hallintaan. Tähän Suomi ei kuitenkaan taipunut, sillä Saksa oli vähän aikaisemmin selväsanaisesti vihjannut Suomen korkeimmalle sotilasjohdolle hyökkäyssuunnitelmistaan Neuvostoliittoon. Suomi tiesi nyt kuuluvansa selvääkin selvemmin Saksan intressipiiriin ja Neuvostoliitto katsoi parhaimmaksi lopettaa nikkelikaivosneuvottelut. Muuttuneessa tilanteessa Suomi alkoi kohottaa sotilaallista valmiuttaan ja 17.–19.2. 1941 Mäntlahti-Sydänkylä-Kuorsalo alueella järjestettiin II Armeijakunnan talvisotaharjoitukset. Niitä johti kenraaliluutnantti K.L. Oesch, jonka esikunta sijaitsi Mäntlahdessa 4. prikaatin upseeri- ja aliupseerikerholla. Manöövereihin osallistui jalkaväkeä, tykistöä, panssarivaunuja ja Gloster Gladiator hävittäjiä sekä Fokker yhteistoiminta- ja syöksypommikoneita. Rannikkolohkoa, jonka tehtävänä harjoitusalueella oli tukea maarintamataisteluja, komensi kapteeni Rautavaara. Hänen jälkeensä Kuorsalon Tallourissa sijainnut II linnakkeiston esikunta (E/II/RT2) siirtyi kapteeni Felix Salmisen päällikkyyteen. Jo muutamia päiviä ennen sotaharjoitusten alkua Kuorsalo muodostui sotilaallisten toimien keskipisteeksi, kun kaikille harjoitukseen osallistuneille upseereille järjestettiin maastontiedustelu kokoontumispaikkana II linnakkeiston esikunta Arvin Saskan talossa. Kuorsalon tukikohta huolehti myös päällystön muonituksesta, jota varten rykmentistä järjestettiin saareen yksi kenttäkeittiöhevonen sekä kaksi kuorma-autoa. Sotaharjoituksen ajaksi kapteeni Salmisen käyttöön varattiin vielä yksi ajohevonen ja ajelureki.

Kuorsalon ampumarata

Kuorsaloon oli raivattu 1920-luvun alussa Suojeluskunnan tarpeisiin ampumarata. Ampumapenkka sijaitsi Vanhankylän kumpareella Evert Mäkelän entisen heinäladon alapuolella. Sieltä lähti noin 30 metriä leveä ja noin 300 metriä pitkä puuton kaista Myllypellolle. Myllypellon toisella laidalla sijaitsivat ampumataulut ja syvä vallihautaa muistuttava näyttösuoja. Kuorsalon ampumarataa pidettiin paikkakunnan Suojeluskuntien kyläosastojen parhaana ja siksi siellä järjestettiin paljon kilpailuja. Ennen sotia Kuorsalon eturivin ampujiksi kohosivat Väinö ja Eero Sipari sekä Lauri Arvilommi. Heidän tuloksensa 300 metrin kivääriammunnassa 15 laukauksella ylsivät lähes aina yli 140 pisteeseen. Näyttösuojan jäännökset voi vieläkin erottaa sekametsää kasvavasta maastosta Kuorsalon Metsästäjien vanhan kotapaikan vierestä.

Välirauhan aikana ampumarata oli taas vilkkaassa käytössä. Siellä järjestettiin mm. 3.-.4.9.1940 konetuliaseiden harjoituspäivät uusille Mustanmaan ja Kukkion linnakkeiden palvelukseen saapuneille kanta-aliupseereille sekä kahdelle Kuorsalon merisuojeluskuntalaiselle. Lisäksi koulutusta saivat Kunnarin ja Ulko-Tammion konepistooliampujat. Harjoitukset käsittivät koulu- ja taisteluammuntaa aseina mm. pikakivääri Dektarjev (= Emma) ja Suomi-konepistooli.

Kuorsalon ampumaradan näyttösuoja kesällä 2015.

Vakoojia saaristossa

Jo kesällä 1940 oli pidätetty useita Neuvostoliitosta lähetettyjä vakoilijoita, jotka olivat liikkuneet linnoitustyömaiden lähettyvillä. Yleensä desantit, joiksi vakoojia kutsuttiin, välttivät maanteitä ja valitsivat kulkureiteikseen syrjäisiä polkuja tai saariston. Siksi Rannikkotykistörykmentin esikunnasta käskettiin Kuorsalon II linnakkeiston esikunnan partiota valvomaan tarkemmin Sydänkylän ja Harvajan kautta saareen suuntautuvaa liikennettä. Tiukat valvontaohjeet annettiin myös Kunnarista, Ulko-Tammiosta, Mustastamaasta ja Kukkiosta käsin toimiville partioille. Valvontaohjeissa vihjaistiin vielä, että rajan takaa saapuvilla vakoilijoilla on tavallisesti mukanaan mm. savu- eli ”desanttimakkaraa”, irrallista suklaata ja ryssänlimppuja.

Kuorsalosta tavataan desantti

Rykmentinkomentajan tuntema huoli desanttivaarasta ei ollut aiheeton, sillä talvella 1941 Kuorsalosta tavattiin desantti. Kun Aleksanteri Korjuksen päärakennuksen takaa oli kaadettu metsää, taloon asteli muuan mies, joka tiedusteli voisiko Kuorsalosta saada metsätöitä. Korjus-Saska, Taavi Lommi ja Saskalla evakkona asunut Eino Kantola olivat kiinnittäneet huomiota vieraan hieman outoon puhetapaan, mikä herätti heti epäilyt. Saaren miehet ehdottivat ”kulkurille”, että hän lähtisi Haminaan, sillä siellä olisi Kuorsaloa paremmat työnsaantimahdollisuudet. Niin sitten Aleksanteri Korjus, Taavi Lommi ja ”kulkuri” lähtivät hiihtäen Mäntlahteen. Perille päästyä sukset nostettiin Raussin kaupan seinustalle ja alettiin odottaa Haminaan menevää linja-autoa. Kun aikaa oli, entiset kilpahiihtäjät Saska ja Taavi rupesivat tarkastelemaan ”kulkurin” suksia ja havaitsivat nopeasti, etteivät ne olleet suomalaista mallia. Tällöin heidän epäilynsä vahvistuivat siitä, että ”kulkuri” olisi desantti. ”Vieras mies” autettiin autoon, mutta Saska ja Taavi eivät nousseet siihen, vaan riensivät Raussin kauppaan soittamaan Haminaan sotapoliisille, että siinä ja siinä Haminaan saapuvassa bussissa matkustaa mahdollisesti desantti. Ympyräkaupungissa mies sitten pidätettiin ja todettiin Neuvostoliitosta Suomeen lähetetyksi desantiksi.

Myöhemmin ilmeni, että desantti oli pitänyt leiriä Korjus-Saskan navetan takana. Sieltä löytyi venäläisiä säilykepurkkeja ynnä muuta asumiseen ja elämiseen liittyviä tarvikkeita. Epäilemättä Kuorsalo esikuntineen sekä ammus- ja polttoainevarastoineen oli herättänyt itänaapurin sotilastiedustelun kiinnostuksen ja olihan sen läheisyydessä helmikuussa 1941 järjestetty mittavat II Armeijakunnan talvisotaharjoitukset.

Sota syttyy

Kun sitten juhannuksen jälkeen 1941 Suomi liittyi Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan, kuorsalolaiset olivat jo yli vuoden ajan eläneet sotilaiden ja sotilaallisten puolustusvalmistelujen parissa ja ehtineet henkisesti varautua uuteen sotaan.

Kävijät 1.8.2017 alkaen

Kuorsalo-Seura 2019

Kävijöitä 9.1.2012-31.7.2017 33.332kpl

Ota yhteyttä:

Mikäli sinulla on ilmoituksia, juttuja, kuvia tai muuta kysyttävää voit lähettää s-postin osoitteeseen kuorsaloseura@gmail.com tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella