VILJAAMIN RAKILAN REISSU

(Sil vanhal Kuarsalon kiälel)

Aarno Sipari

Kylhää tyä vanhemmat ja vähä elähtäneemmät sen hyväst muistatten kuink ennen vanhaa ol herrasväel paljo piikoi. Kun se itte Töörinkii ennen vietti kesää siäl Rakilas ol sil kaikenlaisii piikoi. Niit ol kyäkkipiikoi, kammarpiikoi, sisäpiikoi, lastenpiikoi, seurapiikoi, lääväpiikoi ja kaikkii. Nyt pitää olla jo tavallisen suur herra enenn kun sen kannattaa pitää yhtäkää piikaa. Niin on maailma muuttunnu. Mut on ainakii yks semmonen asia, mikä ei ole muuttunnu. Soon se rakkauuren asia, soom pysynny vissiin ihran samanlaisen siält Aatamin ja Eevan ajoist astikka ja taitaa kestää niin kauan kun maailma seisoo.

Täähää meittiin pit täs enstee toristaa, kun tää juttu vähä koskee sitäkii asiaa.

Nyt ol asiat silviisii et se Hietapajan Viljaam ol sen Ellan Saskan (Aleksanteri Sipari 1858–1931) kans yhres vahris siäl Vekanniämen majakas. Se ol yks kaunis ja ihana sunnuntak päivä keskkesäl. Se Saska ol erellisempäivän viänny laivan Haapasaaree, tullu luatshaapionkaa yällä kotii, rasvatyyntä vettä soutannu, niin et se ol kovast väsyksis. Se kävi silloo hyväst yhtee sen Viljaamin meininkiinkaa, se kun näät ol jo viikol sunnitellu sit Rakilaa menoo. Siäl ol näät yks Matilta, sisäpiiko mitä se liä ollu ja se ol vähä pihkas siihen Viljamii, vaikkei se Viljaam mitää rakkauuren meininkii sit kohtaa tuntennu syrämmessää. Mut siäl ol Rakilas yks vähä yksinkertanen savolainen Jussi-renki, joka olis kovast tykänny siint Matiltast. Mut Matilta ol hirviän häijy ja paha sen Jussin pääl. Sellanen kummallinen se ol sillonkii se rakkauuren meininki.

Talvisii ol nyt Viljaam suunnitellu sen Rakilan reisun: Hää menee muinamiehii Rakilaa, narraa sen Jussin kanssaa sin sen Matiltan aittaa, lähtee siit itte siält salaa pois ja panee oven ulkopualelt kovasta kiin. Sellanen sil ryäkäleel ol sunitelma ja kovast sit ittiääkii jo etukätee nauratti mitenkä se Matilta antaa sil Jussil ympär korvii.

Mut majakas se Viljaam juttel sen Saskan kans kaikes rauhas.

- Käy sinä Saska vaa repottelemaa siihen ja vaikka nukutkii niin kylhää minä vahtimisest hualen pirän.
- Kylhää täs niin torkuttaa et taitaa olla asia käyrä oikee maata, sano Saska.
- Maka sinä vaa, Saska, kyl minä vahrin.

Ja niin se Saska siin vet ittens kojoks ja koht rupes kuarsaamaakii. Viljam kuuntel et kyl se nyt makaa seuraavaa päivännousuu ast, hiipi varpaisillaa ulos ja läks soutamaa Rakilaa. Siälhää se Viljaam siit Rakilan renktuvas suuvehnäsellää juttel ja koitti olla hyvää nakomaa sen Jussin kans. Kyl se ol jo tullessaa varustannu hyvän kangen ja nuaransevakon sin Matiltan aitan lähel. Niin et kaik sil ol valmiin.

Siit rupes jo oleen se aika et piiat ol menny aittoihiins. Viljaam otti Jussii kaulast kii ja sano: 
- Läkkä pois, Jussi sinä minunkaa sin Matiltan aittaa, kun en oikee yksinää kehtas sinne mennä. Ja jussi läks.

Hyvinhää se sinne pääs, vaik se Matilta vähä kiaroskii sit Jussii, mut Viljaam pit kovaa seuraa siin vähänaikaa. Mut siit se heltis. Eik mitää kuulunnu enenkun siit vähän ajan peräst Viljaam huus:
- Pirä Matilta hyvin sit Jussii, siält kuuluu Kuarsalost kovaa huutoo, taitaa tulla minanoskii ja minä olen vahtimiähii.

Kylhää siält aitast rupes jo kuulumaa Matiltan kova pärmättääminenkii, mut Viljaamil ei ollu aikaa enää sit kuunnella, sen torenperäst kuullu minanoskin ulinan ja sil ol syrän kipiän, et miten Saska pääsee laivaa.

Mut kaikes rauhas se huappaal siält Rakilast kotii. Siäl Vekanniämel kävikii aika hätäkkä. Saska makas ja kornisti majakas kun minanoski tul Launasist. Ei se viäl päässy Selkäluaron luakskaa kun se jo rupes huutamaa ja ulvomaa niin ryäkäleest, et olis luullu Iikluuvin asukkairenkii kuulevan, mut mitäs sit neljän seinän sisäs ja hyväs unes kuulee ulkoont. Silloo ol se Römpötti-vainaa (Joel Römpötti 1849–1934) oltermannin ja se asu omas talossaa, niin ettei siäl väkket rassakkaa ollu ketää, kaik olvat jo hyväs unes tai pois kotoaa koko kylä ettei kukaa apuukaa kerenny. Ja havahtuaa se Saskakii siitten vihroin viimein, mut silloo ol se minanoski jo Vekan reimaris. Saska hiaro silmiää, katto ikkunast, pan vormutakin päällee, juaks Ellan rantaa ja sous niin että haapion keula ryöhäs minanoskii. Kylhää ne siäl ol sit pahoi ja antoivat aika hataskuu, mut Saska sano vaa et soromnoo, täys hotu pääl.

Ristniämest siit tul aikaa myären toinen luatsi, vet laun alas, hak Saskan haapion Pohjasselält ja rupes vahtimaa.

Tulhaa se Viljaamkii siit siält Rakilaast. Toruhaa ne siit vähäsen. Römpötti sano et sinä pojan perkele silviisii piaa menetät ruunun virkas. Viljaam meinas vaa, et katos kun tul vaa minanoski, minä sit vähä aattelin.

Eikä se Viljaam siint mitää rangaistust saannu, saihaa viäl virkaylennyksen, kun se näät kohta määrättii luatsivanhimmaks sinne Pitäjänsaarel, silloo kun se Eljas pan sen enkelsmannin Rimulan karil sin Kattilansalmee. Mut soon eri asia ja siint haastetaa myähemmin jos eletää ja terveen ollaa.

Kävijät 1.8.2017 alkaen

Kävijöitä 9.1.2012-31.7.2017 33.332kpl

Ota yhteyttä:

Mikäli sinulla on ilmoituksia, juttuja, kuvia tai muuta kysyttävää voit lähettää s-postin osoitteeseen kuorsaloseura@gmail.com tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella