Yleisesitykset:

Toim. Harri Nopanen

Esihistoria:

Asutus ja väestö:

Kuorsalon asujaimisto isonvihan jälkeen.

Paikannimistö:

Hautausmaa:

Elinkeinot:

-Kauppamerenkulku.
-Kivenlouhinta.
Metsästys.
-Suksisepät
-Talonpoikaispurjehdus
-Vesiliikenne

Maanomistus:

-Isojako ja ensimmäinen halkominen

Koululaitos:

-Kinkerit ja kiertokoulu

Sota-ajat:

-Iso- ja pikkuviha
-Sisällissota 1918

Vapaa järjestötoiminta:

-Kuorsalo-seura
-Käsityöseura
-Martat
-Metsästysseura
-Naisvoimisteluseura
-Nuorisoseura
-Raittiusseura
-Suojeluskunta- ja Lotta-toiminta
- Woxi-Weikot

Tarinat ja henkilöt:

TALVISODAN TAPAHTUMIA KUORSALOSSA

Tuomo Silenti

Talvisota syttyy


Vaikka syksyllä 1939 Suomen ja Neuvostoliiton käymät alueluovutusneuvottelut olivat päättyneet umpikujaan, ei Suomen poliittinen johto silti uskonut sodan syttymiseen. Silloinen ulkoministeri Erkko katsoi Neuvostoliiton pelaavan hermopeliä pyrkien menettelyllään vain ”bluffaamaan” suomalaisia. Niinpä osa armeijaa, joka oli ylimääräisten harjoitusten (= YH) nimellä lokakuussa mobilisoitu, kotiutettiin ja kouluille annettiin määräys aloittaa toimintansa 1.12.1939. Mutta marraskuun viimeisenä päivänä sota kuitenkin syttyi, sillä Neuvostoliiton ilmavoimat aloittivat Virosta valtaamistaan tukikohdista rajut pommitukset Suomen asutuskeskuksia vastaan ja puna-armeija ylitti valtakuntamme rajan monin paikoin. Sodan ensimmäisenä päivänä neuvostojoukot valtasivat Narvin, Somerin, Seiskarin ja Lavansaaren sekä seuraavana päivänä Suursaaren, josta saarella viimeiseen saakka pysytellyt kuorsalolaisen vänrikki Jorma Siparin (= Savisilmän Jorma) johtama vartiosto ja merivartijat pääsivät moottoriveneellä iltapimeällä vetäytymään Kaunissaareen hinauksessaan yksi soutuvene.

Ellun Reiton talossa pidettiin kokousta, kun pommit putosivat Ourinniemelle

Sota yllättää kuorsalolaiset


Suomen kansa järkyttyi Neuvostoliiton röyhkeästä hyökkäyksestä ja samoin tunsivat myös kuorsalolaiset. Heti sodan ensimmäisenä päivänä Kuorsalon yllä oli liikkunut Neuvostoliiton punatähtisiä tiedustelu- ja pommikoneita, jotka olivat lentäneet Mustanmaan yli mantereen suuntaan useamman kerran jopa 42 koneen muodostelmissa tulittaen rajusti linnakesaarta. Sodan toisena päivänä rysähti Kuorsalossa, kun puolenpäivän maissa Mustanmaan ylitti 13 Neuvostoliiton pommikonetta, joista osa kaarsi Kuorsalon päälle pudottamaan pommeja Ourinniemelle ja Ristniemeen. Juuri samaan aikaan suuri joukko kuorsalolaisia oli Evert Mäkelän (= Mäkelän Eesso) puheenjohdolla kokoontunut Reinhold Siparin (= Ellun Reitto) taloon keskustelemaan suojautumisesta ilmahyökkäyksiltä ja suunnittelemaan pommisuojaa. Punahaukkojen ilmestyttyä näköpiiriin Evert Mäkelä oli rauhoitellut kokousväkeä arvellen neuvostolentäjien pudottavan vain lentolehtisiä, mutta samassa pommit jo iskeytyivät lähitienoolle. Neuvonpito Ellunmäellä sai äkillisen lopun ja ihmiset syöksyivät ulos kuka minnekin. Tilaisuudessa mukana ollut 5-vuotias Reijo Sipari (= Tommolan Reijo) ryömi Evert Siparin (= Ellun Eesso) sohvan alle piiloon. Paineaalto särki kaikki Ellun talon ikkunat, mutta muuten rakennus säilyi ehjänä. Kun sitten pommitus oli ohi, saapui pojan hätääntynyt äiti, Aino Sipari, etsimään kadonnutta poikaansa, joka ihmeissään kömpi vahingoittumattomana esiin sohvan alta.

Akka meni, perkele!


Yksi pommeista osui Ourinniemellä aivan Ellun naapurissa sijainneeseen, luotsi Emil ja Alviina Siparin asuinrakennukseen, joka turmeltui käyttökelvottomaksi. Talon isäntä Emil Sipari (= Elkon Emppo) oli osallistunut palaveriin Ellun Reiton talossa ja näki, kuinka pommi iskeytyi hänen kotitaloonsa ja vavahdutti sitä rajusti. Järkyttyneen Empon ensimmäiset sanat olivat kuuleman mukaan olleet: ”Akka meni, perkele!” Mutta niin ei sittenkään käynyt, vaikka Alviina-vaimo oli istunut ilmahyökkäyksen aikana keinutuolissa asuinrakennuksen tuvassa. Pommi näet putosi kamarin puolelle ja emännän hengen pelasti kamarin ja tuvan välissä sijainnut muuri, vain perheen kissa kuoli.

Pommit kylvävät tuhoa Kuorsalossa


Lentokoneiden konekivääritulitus sytytti Tallourin rannassa ilmiliekkeihin Arvin Saskan navetan ja polttoainevaraston. Tässäkin turmassa säästyttiin ihmisuhreilta, mutta yksi hevonen kuoli. Tulipalon sammutukseen ja yhden hevosen pelastamiseen osallistui mm. Veikko Mäkelä. Ilmahyökkäyksen aikana pikkutytöt Sirkka Sipari (Vasara) ja Leena Mäkelä sekä jälkimmäisen Viljo-isä olivat kävelleet Moosenmäellä kaupan kohdalla. Avoimella kalliolla he hakivat suojaa kaupparakennuksen kivijalan vierustalta, mutta paineaallon voimasta kaupan ikkunat särkyivät ja pommin sirpaleita iskeytyi rakennuksen seiniin. Sinkoilevat lasinsirut saivat Viljo Mäkelän posken vuotamaan verta. Vielä tänäänkin voi vanhan kaupparakennuksen (Saarniahon talo) seinästä erottaa luodinreikiä. Sotapäiväkirjan mukaan alikersantti Jouhikainen määrättiin heti tekemään selostus Kuorsalon pommituksesta Virolahden alalohkon esikunnalle, joka sijaitsi Virolahden kirkonkylän kansakoululla. Selvittämättömäksi on jäänyt, oliko alikersantti Jouhikainen mahdollisesti sama mies kuin Klamilan Osuusliikkeen Kuorsalon sivumyymälän hoitaja Arvi Jouhikainen. Joka tapauksessa kaupanhoitaja Jouhikainen oli reserviläisenä kutsuttu palvelukseen ja Kuorsalon kauppaa hoiti vaimo Rauha Jouhikainen.

Ristniemen luotsiasema vuonna 1900

Täysosuma Ristniemen luotsiasemalle


Kotiovellaan Iikluuvinniemellä seisoskellut Alpo Arvilommi, joka oli tapahtumahetkellä juuri täyttänyt 13 vuotta, muisteli eläkeläisenä, kuinka kolme viholliskonetta oli ilmestynyt Santsaaren päältä ja lentänyt Vanhaankylään päin. Lentokorkeus oli ollut niin matala, että punapilottien kasvot saattoi erottaa. Sotapäiväkirjojen mukaan sodan toisena päivänä Kuorsaloon pudotettiin kaikkiaan 12 pommia, joista ainakin yksi osui Ristniemen luotsiasemalle, joka ilmeisesti täysosuman saaneena paloi perustuksiaan myöten. Samalla aseman aallonmurtaja vaurioitui. Turman sattuessa vahtituvassa ei ollut ketään eikä tapahtumalla ollut silminnäkijöitä. Ristniemen luotsiaseman tuhoutumisen jälkeen luotsit pitivät vahtia Ristniemen rannassa sijainneessa liiterissä, johon oli asennettu pieni hella. Talvisodan ajan Kuorsalon aseman luotsivanhimpana toimi Eero Sipari (= Hietapajan Eero).

Pommitus ajaa kuorsalolaisia evakkoon


Juuri kun pommilasti oli pudonnut Ourinniemelle, 8-vuotias Jaakko Sipari (= Ellun Jaska) oli Hietapajan kohdalla matkalla kotiinsa koulusta. Jaakko säilyi kuin ihmeen kaupalla vahingoittumatta, mutta pikkupojan kokema järkytys sai perheen naisväen ja kuopuksen muuttamaan Mäntlahteen Raussin Iivarin taloon, josta Artturi Siparin (= Ellun Arttu) äiti Anna Helena oli kotoisin. Kuorsaloon jäivät vain perheen isäntä Arttu ja ”isotpojat” Osmo ja Mauno. Vekasta Maija Niemelä (Piispa) muutti Vihtori Siparin perheen kanssa ensin Sydänkylään Porkkalan taloon ja sieltä Häppilän kautta Mäntlahteen Väinö Raussin taloon. Mäntlahti tarjosi turvaa myös muille vapaaehtoisesti evakkoon lähteneille kuorsalolaisille. Viljo Mäkelän perheen naisväki muutti apteekkari Jarl Federleyn omistamaan kartanoon, josta palasi kuitenkin joulunviettoon Kuorsaloon olojen vähäksi aikaa rauhoituttua. Kauppalaivuri Aleksanteri Mäkelän taloon jäivät vain veljekset Aaro ja hallituksen joukoissa vuonna 1918 taistellut vapaussoturi Viljo Mäkelä. Suursaaresta Kuorsaloon paenneen luotsi Arvo Naskin perhe sai asuinsijan Yrjöseltä ja Arvilommeja muutti Sipilään. Kuorsalolaisia siirtyi myös Pyötsaareen kuten Tolfin Uunon (= Uuno Korjus) ja Matti Siparin (= Räätärin Matti) perheet Leerviikistä. Turvaan mantereelle lähteneiden joukossa oli monia vanhuksia, joiden oli vaikea jättää vuosikymmeniä asumansa koti. Tästä esimerkkinä mainittakoon Manun Marjaana (= Mariana Korjus), joka vain vaivoin onnistuttiin suostuttelemaan evakkoon. Mariana ei enää palannut Kuorsaloon, vaan kuoli 4.1.1940. Hänen talonsa myytiin vuonna 1945 seiskarilaiselle siirtolaiselle Ilmari Pölläselle. Jotkut Mäntlahteen siirtyneet kuorsalolaisperheet evakuoitiin aivan sodan loppuvaiheessa Artjärvelle. Joulukuun alun pommituksen jälkeen opettajan viransijaisuutta hoitanut Katri Siparin (= Hietapajan Katri) koulutyö Kuorsalossa keskeytettiin ja saareen jäivät lähinnä lotat sekä miespuolinen väki. Sodan jatkuessa ilmaiskuilta suojauduttiin metsiin rakennetuissa sirpalesuojissa, joiden jälkiä voi vieläkin nähdä mm. Evert Mäkelän navetan raunioiden takana sekä Iikluuvinpohjassa.

Kuorsalon vartioasema


Saarelaisten kokoontumiselle Ellun Reiton taloon oli ollut toinenkin syy. YH:n aikaisen tehtävän, tehostetun turvallisuus- ja puolueettomuusvartioinnin lisäksi, Kuorsalon merivartijoiden ja merisuojeluskuntalaisten tuli organisoida kotiseutunsa suojelu, etsiä alasammutut lentokoneet sekä vangita niiden miehistöt ja pidättää mahdolliset desantit. Ikivanhaan Ruotsin vallan aikaiseen vartiotuliketjuun kuulunut Vironvuori otettiin taas vakinaiseksi vartioaseman tähystyspaikaksi. Tänne suojeluskuntalaiset olivat vuonna 1931 rakentaneet tähystystornin. Siellä palvelleen vartioston sotilaat majoitettiin Leerviikkiin Yrjö Arvilommin (= Arvin Yrttä) taloon, jossa muonitusta hoiti aluksi Marjatta Mäkelä (Kähkönen) ja myöhemmin lotta Helena Sipari (Arvilommi). Leerviikin muonituspisteen lisäksi Aleksanteri Korjuksen (= Korjus Saska) taloon Itäpuolelle oli sotilaille perustettu toinenkin ”sotilasruokala”, jossa ateriat valmistettiin valtion ruokatavaroista.

Vironvuoren vartioston sotilaat asuivat Arvin Yrtän talossa

Kuorsalon Merivartioasema


Iikluuvinniemellä Kristian Arvilommin (= Arvin Risto) talossa, jonka nykyisin omistaa Pentti Suomalainen, toimi lokakuusta 1934 lähtien kiinteä merivartioasema. Sen itsenäinen asema kuitenkin päättyi talvisodan syttymispäivänä, jolloin Itäinen merivartiopiiri liitettiin Kotkan ja Viipurin rannikkopuolustuksen lohkoihin ja Kuorsalon vartioasema tuli osaksi puolustusvoimia. Merivartioston yhteensopivuutta sotilasosastojen kanssa oli hiottu merivartioyksiköiden sekä merivoimien yhteisissä sotaharjoituksissa ja monet merivartioaliupseerit ja merivartijat olivat lisäksi osallistuneet suojeluskuntien järjestämille harjoituspäiville. Merivartijoilla oli hyvä paikallistuntemus ja heidän koulutusohjelmaan oli sisältynyt merivalvonta-, käsiase-, miina-, syvyyspommi-, torpedo- ja tykkikoulutusta.

Kuorsalon Merisuojeluskunta


Kuorsaloon oli perustettu Suojeluskunta jo vuonna 1918, mutta se jatkoi toimintaansa vuodesta 1938 Merisuojeluskuntana. Kuorsalo, Tammio, Mäntlahti, Summa ja Neuvoton muodostivat omat kyläosastot, jotka kuuluivat Vehkalahden Merisuojeluskuntaan. Talvisodan sytyttyä suojeluskunnat alistettiin niin ikään osaksi puolustusvoimia. Kuorsalon merisuojeluskuntalaiset olivat yleensä suorittaneet asevelvollisuutensa rannikkopuolustusjoukoissa saaden laivasto- tai rannikkotykistö- ja miina-alan koulutuksen. Kun sitten kertausharjoituksia alettiin 1930-luvun lopulla järjestää joka toinen vuosi, merisuojeluskuntalaiset muodostivat perusteellisesti koulutetun reservin. Talvisodan aikana suojeluskuntalaisten kyläpäällikkönä Kuorsalossa toimi suojeluskunta-alikersantti Aaro Arvilommi.

Esikunta Arvin Saskan talossa


Kuorsalon vartioasemalla, joka kuului kapteeni Antero Rautavaaran komentamaan Virolahden Alalohkoon, toimineiden sotilaallisten yksiköiden esikunta sijoitettiin Tallouriin Aleksanteri Arvilommin (= Arvin Saska) taloon. Myös merivartiosto toimi samassa rakennuksessa päällikkönään suojeluskuntakersantti Teodor Sipari (= Ellun Teka). Hänen tuli johtaa vartiopalvelusta ja huolehtia erilaisista kuljetuksista sekä raportoida Kuorsalossa tehdyt havainnot Vehkalahden Merisuojeluskunnan paikallispäällikölle suojeluskuntakersantti Theodor Bruunille. Arvin Saskan talo tarjosi myös ensimmäisen kuulustelupaikan ja yösijan 30.1.940 Raakinsaaren luona alasammutulle neuvostoliittolaisen SB-2 pommikoneen lentokapteenille Aleksander Rakogonille, joka seuraavana päivänä kuljetettiin reellä Haminaan tarkempiin kuulusteluihin ja passitettiin sen jälkeen sotavankileirille. Rakogonin lentäjätoverit haudattiin Kuorsalon hautausmaan ääreen. (SB-2:n pudotuksesta on oma tarina Kuorsalo-Seuran www-sivuilla).

Esikunta toimi Arvin Saskan talossa

Vekanniemessä parivartio


Vartiointia ja valvontaa tapahtui merellä ja maissa, mutta strategisesti erityisen tärkeä kohde oli Vekanniemi, josta avautui esteetön näkymä liikenteen tarkkailulle kylänlahdelle. Vekanniemessä ylläpidettiin jatkuvaa vartiointia kuten jo sisällissodan aikana huhtikuussa vuonna 1918, jossa Kuorsaloon jättäytyneet iäkkäämmät valkoiset, Aleksanteri Sipari (= Ellan Saska), Ville Korjuslommi (= Ourin Ville) ja Iivari ja Matti Niemelä pitivät vartiota odottaen punaisten mahdollista hyökkäystä Pyötsaaren suunnasta. Talvisodan vartiomiehistö koostui hyvin eri-ikäisistä merisuojeluskuntalaisista, joista mainittakoon Kaarlo Arvilommi (= Arvin Kalle 41 v) ja Osmo Sipari (17 v), jotka suorittivat parivartiointia sotilaskiväärit olalla Vekanniemellä vanhan Orrengrundiin siirretyn luotsiaseman perustuksilla.

Pommituksen uutisointi Neuvostoliiton radiossa


Sodassa kun oltiin Neuvostoilmavoimien Mustaanmaahan kohdistaman moukaroimisen voi ymmärtää, sillä saarelle oli saman syksyn aikana valmistunut 20 metriä korkea teräsbetoninen tulenjohtotorni ja 3-tykkinen raskas kenttälinnoitettu tykkipatteri (3/152/45-C). Lisäksi joulukuun alussa linnakkeen satamaan tukeutui Moottoritorpedovenelaivue kapteeniluutnantti Orvo Peuranheimon komennossa. Todettakoon, että laivueeseen kuuluneen moottoritorpedovene Nuolen päällikkönä toimi kuorsalolainen aliluutnantti Simo Sipari (= Savisilmän Simo). Mutta, että pommituslentoja kohdistettiin Kuorsalon vartioasemalle, jossa ei kivääriaseistusta raskaampaa kalustoa esiintynyt, oli vaikea selittää. Toki rannikkoalueen väkivaltaisella tiedustelulla ja häikäilemättömällä pommittamisella punalentäjät pyrkivät selvittämään suomalaisten asemia ja puolustusta. Sellaistakin tapahtui, että pommilasti pudotettiin mielivaltaiseen paikkaan, kun oikeaa kohdetta ei ollut löydetty eikä rangaistuksen pelosta uskallettu palata täyden kuorman kanssa takaisin lentotukikohtaan. Koska Neuvostoliiton virallinen propaganda kiisti hyökkäykset siviilikohteisiin, itänaapurin radio vääristi lähetyksessään Kuorsalon rauhallisen kalastajakylän pommituksen sotilaslentokentän tuhoamiseksi! Parin kuukauden ajan Kuorsalo saikin olla ilmahyökkäyksiltä rauhassa, sillä vasta 4.2.1940 saareen pudotettiin seuraavat pommit. Ne iskeytyivät Vanhaankylään vaurioiden jäädessä vähäisiksi.

Kuorsalo evakuoidaan


Jo tammikuun alkupäivinä koko itäinen Suomenlahti oli kauttaaltaan jäässä ja sen kantokyky vahvistui pelottavasti kaiken aikaa. Jäät olivat niin vahvat, että vuoden alkuviikkoina Ulko-Tammioon pääsi jo kuorma-autolla. Koska vihollisen jäähyökkäys mantereelle oli odotettavissa, kuten sitten maaliskuun alussa tapahtuikin, Kuorsaloon jättäytynyt siviiliväestö evakuoitiin viranomaisen määräyksestä helmikuussa. Tavaraa sai ottaa mukaansa vain sen verran, minkä jaksoi kantaa. Kuorsalolaiset kuljetettiin iltapimeällä evakkoon Reitkalliin ja Metsäkylään valtion kyydillä jäätynyttä laivaväylää pitkin saapuneilla kuorma-autoilla. Väylä oli aurattu moottoriajoneuvoilla ajettavaksi tieksi, missä vallitsi vilkas liikenne. Helmi-maaliskuussa Kuorsalon salmeen tehtiin railoja. Ne sahattiin tähän tehtävään kehitetyllä laitteella, jossa traktori veti perässään kuorma-autoa, jonka takapyörien tilalle oli asennettu pyörivät sirkkelin terät. Irronneet jäätelikat painettiin jään alle ja syntynyt uoma peiteltiin havuilla ja lumella. Kuorsalolaiset evakot sijoitettiin yleensä yksityistaloihin, mutta Taavi Lommin tuolloin seitsenhenkinen perhe majoitettiin Reitkallin kansakouluun. Siellä iäkäs Mariana Lommi sai 1.3. surmansa, kun punalentäjän konekiväärin luoti lävisti Mariana-mummun. Ruumis tuotiin junalla Haminaan ja sieltä Mäntlahteen, mistä Taavi Lommi kuljetti äiti-vainaansa lainahevosella Kuorsalon multiin haudattavaksi.

Kuorsalon merisuojeluskuntalaisia Virolahden jäätaisteluissa


Samanaikaisesi kun vanhaemäntä Mariana Lommia haudattiin Kuorsalossa, puna-armeijan hyökkäyskiilat ilmavoimien ja panssarivaunujen tukemina etenivät jäätä pitkin kohti Haapasaaren ja Pitkäpaaden saaristoa. Mustanmaan linnakkeen tykkien yhtämittainen jyly kantautui pelottavasti Kuorsaloon, jossa lamput ja ikkunat helisivät. Koska pelättiin, että neuvostojoukot pääsevät nousemaan maihin ja katkaisemaan Viipuriin kulkevan rantamaantien, päämaja alisti suojeluskuntapataljoonat Kotkan lohkon komentajalle. Pataljoonat oli muodostettu helmikuun aikana ja viime hetkellä ne hälytettiin Virolahdelle jäätaisteluihin. Sitä ennen aliupseerit oli komennettu Kausalaan jalkaväkikoulutuskeskuksen alipäällystökurssille. Toisen suojeluskuntapataljoonan kolmannen komppanian kolmas joukkue koostui Mäntlahden, Kuorsalon ja Tammion merisuojeluskuntalaisista joukkueenjohtajana kersantti Teodor Sipari (45 v.) ja varajohtajana tammiolainen kersantti Armas Tähtinen. Näihin Virolahden alalohkon puutteellisesti valmistelemiin torjuntataisteluihin osallistui vielä osasto Heinonen, joka oli muodostettu aliupseerioppilaista ja tammikuun alokkaista. Osasto Heinosen hiihtojoukoissa taistelivat kuorsalolaiset aliupseerioppilaat lakitieteen ylioppilas Osmo Arvilommi ja vuoden 1939 pesäpallon Suomenmestari Mauri Mäkelä. Saamansa käskyn mukaan heidän tuli edetä kohti kolmea luotoa, joista yksi oli Kiuskeri (= Iso-Kalastajan saariryhmä), ja vallata ne! Hyökkäys kuitenkin epäonnistui ja yön epäselvissä olosuhteissa 10.3. lähellä Kiuskeria useita suomalaisia kaatui. Heidän joukossaan mm. Osmo Arvilommi, jonka ruumis jäi vihollisen puolelle. Myöhemmin kenraalimajuriksi ylennyt Mauri Mäkelä on kirjoittajalle kertonut, että seikkailunhaluisilla nuorukaisilla oli kova into päällä eikä kohdattavaa vaaraa osattu realistisesti arvioida, kun he lähtivät Orslahdesta yönselkään hiihtämään kohti luodoilla väijyvää tulivoimaltaan vahvaa vihollista. Suurista menetyksistä huolimatta suomalaisten päättäväinen vastarinta esti neuvostoliittolaisten joukkojen etenemisen jäältä mantereelle.

Rauha palautuu Kuorsaloon


Kolme ja puolikuukautta kestäneet talvisodan taistelut päättyivät 13.3.1940 Moskovan rauhaan. Kuorsalolaisten kannalta se merkitsi mm. sitä, että erinomaiset kalastus- ja hylkeenpyyntialueet pienenivät merkittävästi, sillä ikivanhat ”tukikohdat” kuten Huovari ja Majakartti jäivät rajavyöhykkeelle ja Someri Neuvostoliiton puolelle. Luotsaukset eivät tästedes enää ulottuneet Pitkäpaateen eivätkä Koivistolle. Ajankohtaiseksi muodostui uuden luotsiaseman suunnittelu ja rakentaminen, sillä Ristniemen asemasta oli vain rauniot jäljellä. Kuorsaloon oli muuttanut luotsiperheitä Pitkäpaadesta, Uuraasta ja Suursaaresta ja heille tuli järjestää kodit. Talvisodan päättymisestä ja rauhan solmimisesta huolimatta tulevaisuus koettiin epävarmana. Sota laajeni Euroopassa ja sen jälkeen kun Saksa oli vallannut Ranskan, Neuvostoliitto alkoi painostaa ankarasti Suomea. Siksi kaikkia reserviläisiä ei sodan päätyttyä heti kotiutettu, vaan joukkoja jätettiin uuden rajan tuntumaan. Tässä tilanteessa eli kesällä 1940 Kuorsaloon sijoitettiin Virolahden alalohkon esikunta, joka seuraavana syksynä nimettiin Kotkan Rannikkotykistörykmentin II linnakkeiston esikunnaksi.

Kävijät 1.8.2017 alkaen

Kuorsalo-Seura 2019

Kävijöitä 9.1.2012-31.7.2017 33.332kpl

Ota yhteyttä:

Mikäli sinulla on ilmoituksia, juttuja, kuvia tai muuta kysyttävää voit lähettää s-postin osoitteeseen kuorsaloseura@gmail.com tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella