Aarno Sipari

​

Viäläks teittiil on millonkaa tullu miälee, et noi kivet tääl meittiin kohralkii ovatten tual merenpohjas paljo siliämpii kun maal. Kattokaas ny, soon silviisii et kun tääl Kuorsalos on ollu noit luatsii vissiinkii tuhat vuatta ja kun niist melkee joka miäs on laivankaa pohjaa silittänny, niin kyl vaa siin on toinekii kivi kolhastu. Ja siitten viäl ei Teutokaa (Teodor Sipari) ol sin päässy niin pahast jyrisyttelemää et kyl niiren siäl vaa täytyy siljempii olla.

Eihän meitil täs ny ollu minkäälaist sunitelmaa ruveta mitää luannontiäteellist estelmää pitämää. Tää tul vaa meitil miälee kun aateltii sit tapaust kun se Vekan Eljas (Elias Sipari 1842-1906) kolahutti sen Enkelsmannin Rimulan Kattilasaaren salmes. Siint on aikaa jo paljo, enämp kun pual sataa vuatta. Silloo näät ei ollu viäl Houtereen reissuu. Kaikhaa tyä vähäkii elähtäneemmät ihmiset muistatten sen, kun se tehtii. Muistatten ainakii siint kun kylä meinas käyrä oikeuuren käyntii siint menetetyst kalaverest. Ja jos oikee muistatten niin se Siparin kapteen (Mooses Sipari 1838-1908) jol ol kaik suuremp osuus yhteisii vesii sano ittens irti jo heti alus siint oikeuuren käynnist. Niin kovast hään vanha väljämeren seilaaja pan arvoo merteiren vapauurel.

Mut siinthää meitin pit haastaa siint Elkon luatsreisust. No annas olla. Se ol Eljas silloo Ristniämes ensimmäisen miähen. Sool näin kevät, reimarit ol just saatu meree. Jo tul Rimula Väpsyst ja laku pääl. Eljas pan vormu puvun päällee ja päähäns sen luatshatun, mikä ol niinkun tyä vissiin muistatten vähä sellanen lättänä. Miäs sourettii laivaa ja Eljas otti komennon. Niin siint siit tultii Kattilasalmee ja ihran siin keskel salmee se rupes jyrisemää. Kyl men silloo Eljäksen naama valkoseks ja meree se olis siin menny ja sin ittens hukuttannu jos ei siin sattunnu olemaa sit Uuraan Pusaa, jok ol tuannu sen laivan tän Kuarsaloo. Sil ol näät hapneettii sen verran et se katso sen laivan paikan ja sano Eljaksel: katto ny ittekii, ihran keskel reissuuhaa myä reimariin mukaa ollaa et turhantährenhän sinä täst meree hyppäät. Ei se Eljas siint meree mennykää.

Mut hullust siin meinas Eljaksel käyrä ja olis käynnykii jos Eljas ollu niin kova käräjämies. Meittii kun näät on tääl maailmas ihmisii niin monenlaist sorttii. Toiset ei taho millää mennä oikeureen ja tuomioistuimii vaik vähä kärsivätteenkii vääryyt, toiset taas eivät pysy oikeen terveen eivätkä hyvis voinnis jos eivät saa käräjis käyrä.

No Eljas enstee pirätettii virantoimituksest. Se kävel tual Vekanniemel riiherran käret selän takaan ja köhii rössötti ja ootti käräjii. Tulhaa ne siit käräjät syksyl ja mitens siäl kävi? Mitens muuten kun että Eljas tuamittii kahreks vuareks pois viralt. Kyl Eljas silloo kiros niin koko Vekanniemi hais tulkiven katkul. Mut Eljas vetos, vetos korkiampii oikeuksii ja siält vihroin viimein päätös: Eljas takasin virkaa ja Mäkelän Manu, joko ol silloo oltermannin Pitäjänsaarel alennettii nuaremmaks luatsiks. Sil niin se vaa ol ollu et Pitäjänsaaren miähet olvatten pannu reimarit väärin ja niiren mukaa ol kari keskel reisuu.

Toisen kualema on toisen elämä, sano Sipin Kalle (Kalle Korjuslommi 1805-1880), kun jaalans pohjaan seilas. Nyt kävi kuulettehaa niin että kun Mäkelän Manu alennettiin nuaremmaks luatsiks pääs Hietapajan Viljam (Viljam Sipari 1863-1929) sin Pitäjänsaarel oltermanniks. Eik siin kysytty onk hään käynny vahtaikan Rakilas Jussii ja Matiliisin aittaa salpaamas eik muitakaa hänen hualimattomuuksiaa siin vahrin paikas. Hään ol käynny näät kaupungis vähä kouluu ja kun hään hak niin pääs. Nyt jätetääkii Eljas sin Vekanniämel nauttimaa oikeuuren herelmiist ja katsotaa vähä kahren Kuarsalon merkkimiähen tämän Viljaamin ja Ourin Mooseksen (Mooses Korjuslommi 1851-1930) eresottamuuksii.